keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Korjaa!


Luontoa mahdollisimman vähän kuormittava, sekä muutenkin kestävän kehityksen periaatteen mukainen pukeutuminen on nykyään paljon pinnalla ollut aihe. Kirpputorishoppailu on noussut aivan uuteen valokeilaan, ja käytettyjen vaatteiden myynnin ja ostamisen suosio on nostanut päätään. On mielestäni tosi hienoa, että nykyään yhä useampi pohtii vaatetta ostaessaan myös sen alkuperää, kestävyyttä ja ostohetkellä jopa pysähtyy kokonaan, ''Tarvitsenko minä oikeastaan tätä ollenkaan?''
Se, että ostaa vähemmän uutta, ja suosii käytettyä sekä kiinnittää huomiota materiaaliin, on jo suuri askel, mutta ei pidä unohtaa, että myös vaatteen käyttöiällä on suuri vaikutus jätteeksi päätyvän tekstiilin määrään.

Vaatteen käyttöiän pidentäminen

Huhtikuussa kirjoittamani Tiedä mistä maksat -postaus saa nyt vähän jatkoa, vähän samaan kategoriaan liittyvällä jutulla. Aiheena tällä kertaa on siis vaatteen tai asusteen käyttöiän pidentäminen ja vähän vinkkejäni siihen liittyen.
Tässä on muutamia havainnoillistavia, ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka vaate tai asuste voi pois heitetyksi tulemisen sijaan saada vielä monta käyttökertaa lisää.


Suosikkiyöhousuni olivat olleet niin kovassa käytössä, että niiden polvet repesivät. Housujen kangas on kuitenkin yhä aivan moitteettomassa kunnossa, joten nappasin tilkkulaatikosta räikeän pinkin kankaanpalan, ja ompelin polviin paikat, yksinkertaisesti sik-sak -ompeleella. Se vei aikaa joitain minuutteja, ja nyt voin taas käyttää näitä maailman parhaita yöhousujani, toivottavasti vielä monta vuotta. 
Vaatteisiin ommellut paikat voi mielestäni ihan tarkoituksellakin tehdä näkyviksi huomionkiinnittäjiksi. Ne ovat paitsi persoonallinen yksityiskohta, myös kertovat omalla tavallaan vaatteen kantajan arvoista ja vaatteen ''tarinasta''.


Paavon kurapuku oli jo aika.. sanotaan nyt, että elämää nähnyt. Olin jo aikeissa ostaa uutta ja kävin eläintarvikeliikkeessäkin katsomassa uusia pukuja. Kuten ainakin koiranomistajat varmasti ovat huomanneet, tällaisten pukujen hinnat eivät ole ihan mitään taskurahoja. Pienenkin koiran peruslaadukkaasta kurapuvusta saa maksaa vähintään 30 euroa, useimmista jopa yli 50 euroa.

Sitten aloin miettiä: Miksi tarkalleen ottaen edes olin ostamassa uutta, sillä tiesin kyllä mikä vanhassa on vialla. Tiesin myös, että nämä viat ovat korjattavissa. Korjasin siis kaikki kurapuvun revenneet lahjeresorit, jotka ennen päästivät tosi paljon vettä ja hiekkaa Paavon tassuhin. Tämä hoitui yksinkertaisesti ompelemalla koneella yhdet muutaman sentin suorat ompeleet jokaiseen lahkeeseen. Lisäksi korjasin kankaassa mahan kohdalla olleen repeämän, joka oli toinen syypää Paavon turkin kuraantumiseen puvun pitämisestä huolimatta. Kiristyskuminauhat olivat venähtäneet, ja roikkuivat melkein maassa asti. Katkaisin ne reilusti lyhyemmäksi, ja solmin uudelleen.


Huonosti kiinni pysyvään vetoketjuun ompelin vielä söpön stopparin: Kuminauhalenkin ja napin, johon kuminaha kiinnitetään. Nyt muuten pysyy vetskari kiinni, ja Paavon kurapuku pääsee vielä monelle lenkille mukaan!


Viime talvena jo aikansa eläneen näköinen huopatakkini sai uuden elämän. Ompelin sen useamman repsottavan ja tipahtaneen napin uudelleen, katkoin pienet langanpätkät, siistin sen perusteellisesti teippiharjalla ja muutamat nyppykohdat siistin nyppykoneella. Takista tuli ihan kuin uusi!


Mikäli vaate ei ole kiireellisesti korjattava, kannattaa laittaa se odottelemaan esimerkiksi johonkin pussiin niin, että sinne kertyy muutakin korjattavaa. Sitten jonain tylsänä hetkenä on mukava istahtaa ja korjata kaikki korjattava kerralla, - ja saada monta ''uutta'' vaatetta! Näin korjaukseen kuluva aika per vaate/asuste lyhenee entisestään. 

Minun viime kerran korjauskasaani kuului muun muassa..
.. vaatteita, joissa oli irronneita/repsottavia nappeja,

Nappien ompelu on mielestäni täydellinen esimerkki sellaisesta perustaidosta, jonka ihan jokaisen tulisi taitaa. Joskus kuulin mielenkiintoisen ajatuksen siitä, mitä on kestävä kehitys. Se ei välttämättä tarkoita ainoastaan sitä, miksi se yleensä mielletään: materiaalin käyttämistä uudelleen, kun se ei enää palvele edellisessä käyttötarkoituksessaan. Kestävän kehityksen voidaan ajatella olevan sellaisen perustaidon osaamista, joka tukee kaikenlaista kierrätystä, korjausta ja uudelleen käyttöä.

Olenpa joitain kertoja löytänyt kirpputoreilta aivan täydellisessä kunnossa olevia, jopa käyttämättömän näköisiä kauluspaitoja, joista on tippunut yksi nappi. Silloin herää kysymys, voiko oikeasti olla niin, että joku on heittänyt vaatteen pois vain napin tippumisen takia. Toisaalta, hyvä meille, jotka jaksamme nähdä pienen, siis todellakin pienen, vaiva napin uudelleen ompelemisessa :D Pääasia kuitenkin on, että käyttökelpoisen tai vain pienen korjauksen vaativan vaatteen kierrättää eikä heitä sitä roskiin, jos ei sitä itse jaksa korjata. Hyvän kankaan, vaatteen tai asusteen heittäminen kirjaimellisesti roskiin on mielestäni se kaikkein suurin vääryys, sillä se ei edes tarjoa sille uutta mahdollisuutta.


Ensi kerralla kirpputorille mennessäni etsin kierrätyskeskuksen valtavasta nappilaatikosta (10€/kg hinnalla) yhteen ihanan väriseen villatakkiini uudet napit. En tykännyt yhtään takissa alunperin olleista napeista, joiden takia muuten aivan ihana takki jäi usein valitsematta asuun ja sen myötä ihan käyttämättä. Myös tällaisella pienellä tuunauksella voi saada vaatteesta ihan erinäköisen ja jälleen itselle mieluisen.


..  ja pellavapaidan, jonka olkasaumassa oli noin sentin pituinen repeämä,


.. ja pyyhkeiden ripustuslenkkejä, jotka tosi usein (ennemmin tai myöhemmin) katkeavat,

.. ja muuten erinomaisen alustopin, jonka helman sauma oli revennyt pieneltä matkalta,

Paidan helman sauman uudelleen ompelu voi kuulostaa suurelta vaivannäöltä, mutta todellisuudessa on kaikkea muuta. Laita vain oikeanväriset langat koneeseen, säädä ommel halutunlaiseksi ja surauta yksi sauma. (Tämä vie aikaa noin 5 minuuttia, ehkä jopa vähemmän.)


.. ja kauppakassin, jonka toisen kahvan sauma oli pikkuhiljaa purkautunut, ja sitten pettänyt kesken kauppareissun. Pieni korjaus, ja nyt kassi on taas viikottaisessa käytössä jokaisella kauppareissulla.


Kuten huomaatte, useimmiten tällaisissa korjauksissa on kyse vain pienistä toimenpiteistä, jotka on tehtävä saadakseen vaatteet/asusteet jälleen käyttöön. Ne vaativat vain vähän viitseliäisyyttä ja tuumasta toimeen tarttumista, mihin ihan kuka tahansa pystyy. 

Haastan sinut kokeilemaan joskus, miten palkitsevaa onkaan pienellä työllä saada jälleen ''viallinen'' vaate käyttökelpoiseksi. Säästät rahaa, luontoa ja kaiken lisäksi esimerkiksi itse uudelleen ommellut napit tai saumat yleensä kestävät huomattavasti kauemmin kuin yksikään vaatteessa valmiiksi ollut! 

10 kommenttia:

  1. Moi :) Huomasin Instagram-kuvastasi, että oot hankkinut Novitan Onni-lankaa, ja mietin että miten se sopii luontoa säästävään aatteeseesi (tms)? Onni on kuitenkin 100% akryylia eli muovia, eikä akryyli lankana toimi oikeastaan missään neuleessa: se venyy, nyppyyntyy (Onni oli tosin mainittu nyppyyntymättömäksi) ja hiostaa eikä lämmitä kunnolla. Oletko koskaan miettinyt laadukkaampien lankojen käyttämistä? Käsityöihmisenä olen huomannut tässä vuosien aikana Novitan laadun laskeneen yhtä kovaa tahtia kuin ko. firman lankojen hinnat nousevat. Vaihtoehtoja löytyy kuitenkin valtavasti heti, jos uskaltautuu pois markettien lankahyllyiltä lankankauppaan. Ja vaikka hinnat voivatkin kirpaista (esim. ihanat Suomessa käsinvärjätyt Louhittaren Luolan Väinämöinen-sukkalangat 20 €/100g vyyhti (400m), riittää polvisukkiin), on se ehdottomasti laadun ja pitkäikäisyyden arvoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Itse olen enemmän ompelu -kuin neulomisihmisiä, mutta silloin tällöin tulee neulottua ja etenkin virkattua. Sain kuvan lankakerän ystävältäni joululahjaksi. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että silloin tällöin akryyli on ihan hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi äitini ei pysty lainkaan käyttämään pipoja tai huiveja, joissa on vähääkään villaa. Akryyli on tarkoituksenmukaisempi materiaali muun muassa talvella käytettävissä lenkkeilypipoissa -ja huiveissa, koska niitä on hikoilun takia pestävä usein, jotta ne pysyisivät hygieenisinä. Akryylisen pipon voi kuitenkin pestä 40 tai jopa 60 asteessa.
      Itse en periaatteessa osta lainkaan uusia lankoja, etenkin kun työt, joita teen, ovat yleensä aika pieniä eivätkä vaadi useita keriä. Ostan tarvitsemani langat kirppiksiltä tai puran vanhoja kirppisvaatteita käyttölangaksi :)

      Poista
    2. Moi!
      Jos äitisi ei pysty pitämään villaisia neuleita kutinan takia, kannattaa kokeilla merinovillaa :) Se ei kutita, sopii hyvin paljaalle iholle ja jopa vauvaneuleisiin. Myös muut vauvalangat (ei akryyliset) kannattaa kokeilla :) Jos kyseessä on taas villa-allergia, kannattaa kokeilla muita luonnonlankoja. Pellava, puuvilla, alpakka...
      En suosittele akryylia lenkkeilypipohin tai -huiveihin, sillä se ei hengitä, hiostaa, ei pidä tuulta eikä lämmitä ja venyy nopeasti. Yhden pipon tai huivin käyttöikä jää siis helposti lyhyeksi. Luonnonkuituiset olisivat tässäkin parempia, superwash-käsitellyt langat kun voi pestä yhtälailla pesukoneessa kovemmissakin asteissa. Lisäksi on useita luonnonlankoja, joita voi pestä pesukoneessa 40 asteessa. Käsinpesua vaativat kestävät nykykoneiden villa- ja käsinpesuohjelmia loistavasti :) Ja villahan ei ole ainut josta voi tehdä näitä huiveja ja pipoja, esimerkiksi alpakka soveltuu siihen loistavasti. Lisäksi se on lämpimämpi kuin lampaanvilla :)

      Kirppiksiltä tekeekin usein hyviä löytöjä, parhaita ovat kamalan rumat, mutta ihanan väriset huivit jotka voi sitten purkaa ja luoda siitä langasta jotain ihanaa! :)

      Poista
    3. Kiitos paljon vinkeistäsi! :)

      Poista
  2. Kiva postaus! Mulla on kasa Villen työvaatteita odottamassa korjausta... :D Ostin pari päivää sitten tuollaisen nyppykoneen ja ai että, kun nypynpoistoon jää koukkuun! ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! :) Haha, eikö olekin koukuttavaa puuhaa :D

      Poista
  3. Ihana postaus! Oisko sulla suositella mitään kivoja tuunausaiheisia blogeja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Olen nyt viimeaikoina ollut aika vähän tietokoneella, ja ei ole tullut selailtua niin paljoa blogeja. Ajattelin nyt kuitenkin tässä joku ilta istua ja etsiskellä uusia, esimerkiksi juuri tuunausaiheisia blogeja luettavaksi. Jos löydän jotain, laitan sitten vinkkiä teillekin! :)

      Poista
  4. Olet tosi taitava!! Minäkin harrastan kaikkea askartelua ja käsitöitä, mutta en ole läheskään yhtä hyvä kuin sinä. Voisitko mitenkään laittaa enemmän ohjeita, sillä rakastan kaikkea tuollaisia käsitöitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenttistasi! :) Mielestäni käsitöissä kaiken pohjalla kuitenkin on ennakkoluulottomuus omia ideoita ja visioita kohtaan, ja into ryhtyä toteuttamaan niitä. Tekniikkaa voi sitten kehittää myöhemmin lisää. Minullakin on vielä valtavan paljon opittavaa etenkin vaatteisiin ja niiden tuunaukseen liittyvän ompelun suhteen.
      Lomilla teen huomattavasti enemmän käsitöitä, ja tulen varmasti postailemaan tänne kaikista kesän aikana syntyvistä käsitöistä, ja jakamaan vinkkini myös teidän kanssanne :)

      Poista