sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Letti on löytynyt


Moikka! Selailin tässä muutama päivä sitten koneemme vanhoja kuvia. Katsellessani kuvia kiinnitin huomiota hiuksiini, jotka ovat väriä lukuunottamatta muuttuneet paljon kolmen viimeisen vuoden aikana. Vähän mysteeriksi jääneen runsaan hiustenlähdön syy ja ajankohta alkoivat selvitä minulle tarkkaillessani kuvia aikajärjestyksessä. Ajattelinkin vähän kertoa teille, mitä olen todennut ja mikä on tällä hetkellä hiusteni tilanne.
Minulla on aina ollut hennot, suomalaiset hiukset. Ainakin kuvista päätellen, hiukseni olivat paksuimmillaan, kun olin kutos -ja seiskaluokalla. Tässä 2012-vuoden maaliskuussa otettu kuva. Hiukseni olivat aika pitkät, ja suhteellisen hyväkuntoiset. 2012-vuoden keväästä lähtien hiukseni alkoivat pikkuhiljaa ohentua.
Kesällä 2012 hiukseni kaiken kaikkiaan ohenivat ja lyhenivät jonkin verran. Myös iho-ongelmani alkoivat tuona kesänä.
2012-vuoden lopussa hiusten oheneminen, ja muutkin hyvinvointiin liittyvät ongelmat kärjistyivät. Ponnari oli ohentunut tosi paljon, ja hiukset olivat elinvoimattomat. Päätimme lyhentää ohentuneita hiuksia reilusti.
 Samaan aikaan ihoni oli kaikkein pahimmillaan: Kasvoihin selkään ja rintakehään tuli koko ajan kipeitä näppyjä, ja otsani iho oli toisinaan ihan tulehtunut.
Alkukeväästä vatsaongelmat olivat siinä pisteessä, että pidettyäni pitkään ruokapäiväkirjaa, käytyäni verikokeissa ja lääkärillä, päätimme, että ryhdyn kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota. 
Ruokavalion muutos sai aikaan suuria. Oloni muuttui todella paljon: Vatsan hyvinvointi ja ihon kunto muuttuivat radikaalisti, ja alkukesää kohden myös hiukseni alkoivat vahvistua. Kesäkuussä hiukset olivat jo paljon paremmassa kunnossa, ja ponnarinikin jo paljon napakampi. Hiustenlähtö oli vähentynyt huomattavasti.
Heinäkuussa hiukset alkoivat olla jo todella hyvän tuntuiset. (Kuvassa pääni on vähän kallellaan) ;D
Tukka oli kuitenkin saanut jo paljon pituutta ja paksuutta verrattuna lokakuuiseen tilanteeseen. 
Elokuussa hiusten rakennekin tuntui jo ihan erilaiselta. Letittäessään hiuksiani mamma oli ihan ihmeissään, miten hiukseni olivat voineet muuttua niin jämäkän tuntuisiksi. Myös kaverit ja tutut huomasivat, miten paljon hiukseni olivat vahvistuneet syksystä. 
Loppusyksyn kuvista panin merkille myös sen, miten paljon sellaista epämääräisen pituista, vahvasti taipuvaa töyhtöä minulla oli. Uutta hiusta kenties.. :)

Tässä vielä pari havainnoillistavaa ennen-jälkeen kuvaa:
Toukokuussa, kun hiukseni olivat jo ohentuneet jonkin verran, ja helmikuussa, kun hiukseni ovat paksummat kuin pitkään aikaan. Huomatkaamme ero letin paksuudessa.
Syyskuussa hiukseni olivat kaikkein ohuimmillaan. Ponnari oli ohut, ja päälaella paljon katkeillutta hiusta. Nyt ponnarini näyttää jo paljon vahvemmalta ja paremmalta, eikä katkeillutta hiusta ole läheskään niin paljoa. 

Miksi hiukset ohenevat ja mikä siihen auttaa?

1. Hiusten raju oheneminen voi olla viesti siitä, että jokin elimistössä ei ole kohdillaan. Näin ehkä oli minunkin tapauksessani: 2012 vuoden syksyllä hiukset olivat ohuimmillaan. Juuri silloin, kun kärsin iho-ongelmista ja kovat vatsakivut piinasivat minua päivittäin. Loppuvuodesta aloitin gluteenittoman ruokavalion, jonka huomasin sopivan minulle todella hyvin! Sain taas vatsani voimaan hyvin, mikä muutti oloni ihan täysin. Ihon kunto parani muutamassa viikossa, ja myös hiukset alkoivat pikkuhiljaa vahvistua.

2. Hiuksieni vahvistumiseen on varmasti vaikuttanut myös pesutavan muuttaminen. Ennen pesin hiukseni aika kovakouraisesti: Vaahdotin shampoota pyöritellen hiuksia moneen suuntaan. Siitä seurasi takkuja, ja hiuksia irtoili tosi paljon harjatessani niitä pesun jälkeen, (kun ne siis olivat jo kuivat). En ole koskaan harjannut hiuksiani märkänä, sillä minusta tuntuu, että myös silloin niitä katkeilee jonkin verran.
Heti kun vaihdoin pesutavan (shampoon varovainen ja rauhallinen levittäminen sormenpäillä pitkin vedoin päänahkaan) huomasin, ettei harjaan jää enää läheskään niin paljoa hiuksia.

3. Hilse ei takuulla ole hyväksi hiuksille ja niiden kasvulle. Hilseilevä päänahka kutiaa, jolloin sitä raapii, ja hiukset katkeilevat. Muistan 2012-vuoden kesästä päänahkani kovan hilseilyn. Kuten jokainen, jolla on joskus hilsettä ollut, tietää varmasti miten ärsyttävää se on.
Päätin ottaa kokeiluun Decubal Mild -shampoon. Jo muutaman käyttökerran jälkeen päänahkani alkoi rauhoittua, ja pian hilseily loppui kokonaan.
Vaihtaminen mietoon shampooseen voi olla epämieluisaa: Ne eivät yleensä vaahtoa niin paljoa, ja varsinkin alussa hiukset jäävät helposti jostain kohti likaisiksi. Se ei kuitenkaan ole suuri hinta siitä, että mahdollisesti pääsee eroon kiusallisesta hilseongelmasta, ja saa päänahan sekä hiukset hyvään kuntoon.

4. Jos pitkät hiuksesi ovat ohentuneet paljon, suosittelen harkitsemaan hiusten leikkaamista lyhyemmäksi. Ainakin minulle se oli todella hyvä ratkaisu. Vaikka hiukset olivat ohentuneet, niistä tuli huomattavasti napakamman näköiset, eikä harja jäänyt koko ajan ''jumiin'' huonokuntoisiin latvoihin.

5. Viimeisenä muttei vähäisimpänä, älä lannistu jos hiukset ohenevat. Varmasti lähes jokainen meistä kokee joskus aikoja, kun hiukset ohenevat tai niiden kunto huononee. Toisilla hiukset reagoivat herkemmin kuin toisilla, esimerkiksi erilaisiin muutoksiin. Tietenkin rajusta, yhtäkkisestä hiustenlähdöstä kannattaa kysäistä lääkärin mielipidettä, mutta sellaisesta vähäisestä, ns. normaalista hiusten ohenemisesta ei kannata ottaa liikaa stressiä. Itse ajattelen aina niin, että jos hiukseni ohenevat, niin eikö ole ihan loogista, että sitten on suunta ylöspäin, ja ne alkavat taas pikkuhiljaa vahvistua.


Päivittäinen hiustenhoito:

1. Tietenkin sellaiset peruselämäntavat vaikuttavat hiusten kuntoon. Huolehdi, että syöt monipuolisesti, liikut ja nukut riittävästi. Stressi rasittaa koko elimistöä, myös hiuksia.

2. Lisäravinteet voivat olla hyödyksi myös hiusten kannalta. Itse syön päivittäin lisänä d-vitamiinia, magnesiumia ja sinkkiä. Kaikki ne ovat tarpeellisia hiuksille. Muun muassa hiusten ja ihon hyvinvointia edistävä juotava vihreä savi sekä proteiinipitoiset hampunsiemenet ovat myöskin suosittelemisen arvoisia tuotteita.

3. Hiustenlaitto (muun muassa lämpökäsittely sekä kampaukset, jotka vaativat paljon pinnejä ja ponnareita) vaativat osansa hiuksilta. Anna hiusten levätä tällaisilta käsittelyiltä aina välillä. Ole hellävarainen hiuksia laittaessa. Älä revi hiuksia, ja käytä mahdollisimman pehmeitä ponnareita.

4. Hiustenhoitotuotteet kannattaa valita huolella. Kokeilemalla löytää itselleen parhaiten sopivat tuotteet. Itse pyrin käyttämään mahdollisimman vähän erilaisia aineita. Tällä hetkellä ainoa hiustuote, jota käytän säännöllisesti, on shampoo.

5. Olen todennut löysähkön letin kaikkein hellävaraisemmaksi vaihtoehdoksi hiuksille. Pidän hiukset letillä nukkuessani, ja usein myös koulussa. Auki ollessaan hiukset jäävät helposti kiinni johonkin tai jonkin väliin. Jos tykkäät pitää hiuksia ponnarilla, vaihtele ponnarin kohtaa aina välillä, niin hiukset eivät jatkuvasti rasitu samasta kohdasta.

Tässä oli minun ''löytyneen lettini tarina'', ja muutamat hyväksi todetut hiusvinkit.
Kertokaahan ihmeessä, jos teilläkin on jotain hyviä vinkkejä liittyen oheneviin hiuksiin tai hiusten hoitoon ylipäätänsä :)

25 kommenttia:

  1. Mulla sama, että mahdollisimman vähän eri mömmöjä. Itse käytän vain shampoota&hoitoainetta ja pesen hiukset vain 1-2x/vko. Liika peseminenkin rasittaa tukkaa. Lisäksi oikeanlainen hiusharja ei katkause hiuksia. Itelläni vähän samaa hiustenlähtö ongelmaa, mutta mulla väheni hiusten lähtö kun vähennin maidon juontia sekä hiusten pesua.
    Tosi kiva postaus tämä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis maitotuotteiden käyttöä koska en ole juonut maitoa moneen vuoteen.

      Poista
    2. Niimpä olet ihan oikeassa! :) Se on kyllä mielenkiintoista ja tosi hyväkin, että saa selville, mitkä ruoka-aineet eivät sovi omalle elimistölle :)

      Poista
  2. Tää oli hyvä postaus, sain itsekin tästä joitain vinkkejä! Mulla on nyt viimeaikoina alkanut hiukset ohentua, ja oon miettinyt mistä se vois johtua. Mut sulla on kyllä tosi kauniit hiukset! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukavaa jos löysit tästä jotain vinkkejä! :)

      Poista
  3. Mä oon kans kärsinyt hiustenlähdöstä pitkään. Syytä ei tiedetä, todennäköisesti se on stressi. Hyvä pointti oli muuten tuo gluteenittomuuskin, mäkin oon ollut gluteenittomalla vuoden ja nyt viime aikoina tukka onkin pysynyt vähän paremmin päässä, liekö ruokavaliolla vaikutusta sitten :)
    Hiusten mekaanista rasitusta olen saanut vähennettyä siirtymällä tangle teezeriin ja puhelimenjohtoponnareihin. Näitä voi myös parhaillaan voittaa blogini arvonnassa, wink wink ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, voisi ainakin kuvitella että sillä on vaikutusta! :) Hei joo multa unohtui mainita tuolta listasta, että on hellävarainen hiusharja on tosi tärkeä. Minullakin on käytössä tangle teezer, ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Noita puhelinjohtoponnareita en olekaan kokeilut vielä :) Pitääpäs käydä tsekkaamassa blogisi nyt pikimiten siis! ;D

      Poista
  4. Hei miten sun iho muuten nykyään voi? Ootko edelleen sitä mieltä että gluteenilla on suurin merkitys? :) Ootko sitä mieltä että kaikkien aknesta kärsivien kannattais jättää gluteeni pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä ihoni on ihan ok hyvässä kunnossa, ei mitenkään parhaimmillaan muttei erityisen huonokaan :)
      Se on varmasti paljon henkilöstä kiinni: Joillekkin gluteeniviljat ehkä sopivat, mutta toisille eivät. Gluteeniviljojen poisjättäminen voi tuoda avun iho-ongelmiin (kuten minun tapauksessani) mutta ei välttämättä kaikille. Kannattaa ehdottomasti googlailla aiheesta, netistä löytyy todella paljon keskusteluja mm. viljojen ja ihokeliakian yhteydestä ja muutenkin ihmisten kokemuksia gluteenin tai gluteenittomuuden vaikutuksista.
      Ei se varmasti pahaa tee, jos kokeilee joksikin aikaa jättää gluteeniviljat pois ruokavaliosta. Monet kaverinikin ovat innostuneet kokeilemaan viljojen korvausta erilaisilla tuotteilla, siis ihan muuten vaan. Jos ei halua ihan kaikkia gluteeniviljoja jättää pois, suosittelen kuitenkin kokeilemaan sellaisien turhien, kuten vaalean leivän, pullan ym. jättämistä pois joksikin aikaa. Sitten voi tarkkailla, miten elimistö siihen mahdollisesti reagoi.
      Lisäksi meillä on suvussa, tai ainakin minulle on varmaan periytynyt mammalta jonkinlaista vilja-yliherkkyyttä. Mammalle eivät viljat nimittäin myöskään sovi ollenkaan.

      Poista
  5. Hienosti hiukset saaneet elinvoimaa! Mulla iho ja hiukset kävivät läpi samanlaiset mullistukset. Verikokeet eivät koskaan hälyytelleet mitään, vasta vuosia myöhemmin kilpirauhasen ultraääni paljasti kilpirauhasen tulehduksen jälkitilan ja nyt tyroksiinihoito parantanee tätä ihon ja hiusten tilannetta. Tulehdus mulla oli ollut akuutti siis sun ikäisenä ja diagnoosin sain vuosien viiveellä. Toivottavasti sulta on kans tsekattu kilpirauhanen:)

    Mukavaa keväänodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Sepä mielenkiintoista. Sellaiset tulehdukset ovatkin kyllä varmasti suuri rasite elimistölle.
      Kiitos viestistäsi ja sitä samaa sinulle! :)

      Poista
  6. Tyttärellä oli myös noin puolen vuoden kestävä vaihe, jolloin hänellä lähti aivan tolkuttomasti hiuksia ja niitä oli joka puolella. Lääkärissä käytiin ja kokeita otettiin, mutta mitään järkevää syytä ei löydetty. Nyt hiusten lähteminen on loppunut. Ehkäpä se oli vain jokin vaihe tai stressiä. Mutta loppu hyvin.
    Blogissani on arvonta ja kosmetiikkaa palkintona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ikävää, jos hiuksia sillä tavoin irtoilee :/ Niimpä, ehkä se oli sellainen väliaikainen vaihe. Hyvä että nyt hiuksia ei enää irtoile, pikkuhiljaa ne alkavat varmasti taas vahvistua :)

      Poista
  7. Oho! Vähänkö hyvin paksuntunut :o
    Mun on muuten ihan pakko kysyä, et miten oot saanu nää kuvat tollee ettei niitä voi klikata? Tai siis, ku tuohon ei aukee sitä bloggerin kuvapalkkia/mene flickeriin tms.. En tiiä tajusitko tätä mun selitystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kun lataat kuvan siihen blogipostaukseen sitä kirjoittaessa, klikkaa kuvaa. Tekstinkäsittelyvalikkoon aktivoituu kohta ''Linkki'' (Kun viet hiiren päälle, siihen tulee teksti ''Lisää tai poista linkki''.)
      Klikkaa ''Linkki'' -kohtaa. Silloin kuvan linkki lähtee pois, eli se ei sillä tavalla aukea klikatessa. Suosittelen ottamaan kuvien linkit pois, jos ne on jo valmiiksi säädetty blogin leveyksiin sopiviksi, eli ne eivät edes aukeaisi suuremmaksi klikatessa. Kun kuvissa ei ole linkkejä, niitä on huomattavasti helpompaa siirrellä blogipostausta tehdessä. Lisäksi tällainen linkittömyys myös nopeuttaa blogisivun lataamista :)

      Poista
  8. Syötkö joitain akne-lääkkeitä sun ihoon? :) koska ihos näyttää tuossa Lokakuu 2012 jälkeen aika hyväkuntoiselta, että aloitko syömään joitain lääkeitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa sain antibioottikuurin ihoni ollessa pahimmillaan, marras-joulukuun vaihteessa. Se ei ainakaan syöntiaikana tuonut minkäänlaista muutosta ihon kuntoon. Kun vatsani oli koko ajan kipeä, eikä ihokaan tuntunut parantuvan, päätin lopettaa niiden syömisen. Pitkäaikaista kuuria olisi ollut jäljellä vielä noin 1/4.
      Gluteeniviljojen poisjättämisen jälkeen ihoni kunto sen sijaan parani kahdessa viikossa. (Antibiootit olin siis jättänyt jo kauan ennen sitä.) Silloin keväällä ihoni oli ihan älyttömän hyvässä kunnossa, olin todella onnellinen siitä :)

      Täältä voit lukea tarkempaa kuvausta tästä ihon kunnon huomattavasta paranemisesta, kun aloitin gluteenittoman ruokavalion: http://lempin.blogspot.fi/2013/03/gluteenittoman-ruuan-aikaansaannoksia.html

      Poista
  9. tee postaus sun ihonhoidosta! esim. teetkö mitään kasvohoitoja ja syötkö joitain lääkeitä yms :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo ajattelinkin että voisin tehdä ihosta vähän tällaisen samantapaisen postauksen, kun tuli samalla katseltua ihon kuntoa niissä vanhoissa kuvissa, joita selailin :)

      Poista
  10. Kävitkö ennen gluteenittoman ruokavalion aloittamista keliakiatesteissä? Suomalaisistahan 2% eli joka 50 henkilö on keliaakikko. Ajattelin vain muistuttaa että jos aloittaa gluteenittoman ruokavalion ennen keliakiatestejä, niin keliakia ei näy enää sen jälkeen testeissä. Ja silloin keliakia jää diagnosoimatta ja huomaamatta. Tästä seurauksena voi olla pahimmillaan suolistosyöpä, koska yleensä oma-aloitteisella gluteenittomalla ruokavaliolla ei ymmärretä olla yhtä tarkkoja kuin keliakiadiagnoosin takia gluteenittomalla ruokavaliolla ollessa. Ja keliaakikollahan yksi pieni murunenkin aiheuttaa jo ongelmia elimistölle (ja altistaa mm. erilaisille sairauksille ja lapsettomuudelle), vaikka kaikki eivät sitä olossaan heti huomaa.

    Kaikella hyvällä kysyn, ja toivon että mahdollisimman moni gluteenittomalla ryhtyvä lukisi tämän ja ymmärtäisi käydä keliakiatesteissä ennen ruokavaliomuutosta. Mukavaa alkukevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! :) Hyvä että otit puheeksi tämän todella tärkeän seikan, itse unohdin ihan tyystin mainita siitä.
      Kävin verikokeissa ennen gluteenittoman dieetin aloittamista, mutta kokeissa ei näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Siksi päätimme, että aloitan gluteenittoman ruokavalion kokeilun, että ihan käytännössä sitten selviäisi, toisiko se helpotusta vatsavaivoihin.
      Kun olin syönyt muutaman kuukauden gluteenitonta ruokaa, ja todennut sen itselleni sopivaksi, lääkäri ehdotti tähystystä, sillä verikoekaan ei aina näytä keliakiaa. Se olisi kuitenkin tarkoittanut sitä, että minun olisi pitänyt taas syödä vehnää ja muita gluteeniviljoja vähintään kuukauden ajan. Muutos olossa oli ollut niin valtava, että (kuten ehkä arvaatkin) en enää halunnut aloittaa gluteeniviljojen syömistä edes väliaikaisesti. Voi olla, että joskus harkitsen jatkotutkimuksia, mutta ainakin nyt tällä hetkellä olen vain päättänyt noudattaa tarkasti gluteenitonta ruokavaliota.

      Kiitos vielä viestistäsi! :)

      Poista
    2. Kannattaa ehdottomasti mennä tähystykseen! Koska keliakia voi ilmetä juuri ihokeliakiana tai pelkillä vatsaoireilla tai monilla muilla oireilla. Ja ilmeisesti sinulla on hyvin auttanut gluteenin poisjättäminen! :) Ja gluteeniton ruokavalio keliakian "parantaa" (oireet loppuu, ja suolinukka palaa suoleen, muutenhan sairaus on loppuelämän juttu), mutta keliakikoille suositellaan tähystyksiä/seurantaa 1-3 vuoden välein, ihan vain sen takia, että suolistosyövän riski on kasvanut keliakikoilla. Ei ole tarkoitus pelotella, vaan itse lääkealaa opiskelevana olen juuri lukenut aiheesta. :) Tsemppiä! :)

      Poista
  11. Kiitos! Oon saanut sulta niin monia vinkkejä! Joten suurkiitos. Mä oon 11-vuotias, ja mun hiukset on.. voi niin ohuet että tekee mieli itkeä.. peruspitkäthän ne on, mutta ei mulla hapsuja hiuksissa oo joten ei leikkaus varmaan auta. Mutta pesen juuri sellaisella tavalla hiukset, että 'pörrötän' hiuksia, ja sitten ne on takkuset kun harjaan. Mutta hiuksia multa lähtee ihan pikkusen joka päivä ja se on tosi tyhmää, jopa noloa :d mun kavereilla on paksut hiukset ja niillä on aika paksu kerros hiuksia pään päällä, mutta mulla just ja just peittää pään :( mutta ei mua vatsaan satu, joten ei gluteeniton ruokavalio auta. toivottavasti mun hiukset vielä paksunee ja pitenee, kun vaikka juuri leikattiin multa hapsut pois, niin mun hiukset ei kasva suunnilleen yhtään! vaan ohenee, vaikka ihan hyvän pitusethan ne on nyt.. mutta kun saisin vaan paksut hiukset niin oisin tooosi onnellinen..

    VastaaPoista
  12. Heippa!
    Itselläni on ollut vatsaongelmia jo 3 vuotta ja tätä lukiessani tajusin, että olisiko näillä jokin yhtälö koska,hiukseni ovat ohentuneet ja kasvu on hidastunut tämän 3 vuoden aikana. Itselläni ei ole tullut edes mieleen, että vatsaongelmst voisi vaikuttaa siihen.
    Eli kiitos tästä!:)
    -Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä juttu että huomasit tällaisen yhteyhden :) Ainakin itselläni olen huomannut sellaisien hyvinvointiin liittyvien juttujen kulkevan todella usein ihan käsi kädessä, kuten juurikin tämä iho+hiukset+vatsa -''kokonaisuus''.
      Kannattaa käydä juttelemassa asiasta esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa, niin syy hiusten ohenemiseen ja vatsaongelmiin saattaa löytyä, viimeistään kokeilemalla (esimerkiksi erilaista ruokavaliota.) Vatsaongelmien kanssa ei mielestäni kannata eikä tarvitsekään sinnitellä kauaa vain toivoen, että ne menevät itsestään ohi. Usein niihin nimittäin on jokin syy, joka parhaimmillaan saattaa olla pienillä arkipäivän muutoksilla, muun muassa ruokaan liittyvillä, korjattavissa :)

      Poista