sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Minun ihoni


Olen jo vähän aikaa ajatellut tehdä teille tällaisen postauksen, joka kertoo teille minusta ehkä hieman pintaa syvemmältä. Kerron teille ihosta, jonka kunto on huonontunut valtavasti viime vuosien aikana. Ihosta, johon en ole tyytyväinen, mutta jonka en anna masentaa tai lannistaa minua. Ihosta, joka nyt vain on osa minua, enkä voi sitä oikein mitenkään muuttaa. Ihosta, josta ehkä jää arpia, mutta jotka ovat osa elettyä elämää.

En oikein tiedä, mitä sellaiset, joilla on todella hyvä iho, ajattelevat minun päässäni liikkuvan. Ajattelevatko he, että olen todella ahdistunut ja ärsyyntynyt, vai että en jaksa enää edes välittää, että minua ei kiinnosta. Tietenkin ihoni ärsyttää minua. Aina kun näppyjä on tullut paljon lisää, harmittaa vähän. En kuitenkaan anna sen mitenkään estää minua tekemästä asioita, joita haluan tehdä. Ihoni huono kunto ei vaikuta itsetuntooni lainkaan negatiivisella tavalla, jota itsekin välillä ihmettelen. Siihen ehkä vaikuttaa pitkälti oma kärsivällisyyteni ja positiivinen ajattelutapani. Kuten mammakin sanoi, tämä varmasti on vain ohimenevä vaihe. Hiusten runsas lähtö ja ihon huonontunut kunto, eivät ne koko eläämäni kestä, vaan ovat vain yksi vaihe elämää, jota elän juuri nyt. Aina peiliin katsoessani hymyilen. En tiedä miksi teen niin, mutta siitä on vain tullut tapa. Naamaan saattaa olla tullut paljon lisää isoja, kipeitä näppyjä, mutta silti suupieleni kääntyvät hymyyn. Kuka tahansa näyttää kauniimmalta, kun hymyilee. Enkä ajattele olevani ruma, vaikka ihoni on huonossa kunnossa.
Kun olen koulussa ja tansissa, ja missä ikinä menenkin arkena, en yleensä ajattele ihoani yhtään. En edes muista sen olevan huonossa kunnossa.


Juuri eilen puhuimme ystäväni kanssa, miten ärsyttävää on, kun huonokuntoinen iho tekee omasta olemuksesta sellaisen tietyllä tapaa suttuisen. Sellaisen, joka herättää ajatuksen, ettei ihosta ja ulkonäöstä ole oikeastaan huolehdittu. Voisin jopa sanoa, että suurin osa niistä, joilla on näppyjä, tekevät usein paljon enemmän työtä saadakseen ihonsa parempaan kuntoon, kuin ne, joilla on luonnostaan hyvä iho. Itse puhdistan ihoni aina illalla hyvin käyttäen puhdistussainetta ja kasvovettä. Tällä hetkellä minulla on käytössäni Body Shopin tea tree -tuotteet. Kuorin ihoni säännöllisesti.
En koe tarvitsevani vinkkejä, että mitä tuotteita kannattaa ostaa, koska jokaisella ihmisellä on eri tavoin reagoiva iho, enkä oikein usko tuotteiden tekevän vähemmästä tai pahemmasta aknesta kärsivän ihoa hyvään kuntoon. Olen testannut luontaistuotteet, apteekin tuotteet, akneiholle tarkoitetut tuotteet, hellävaraiset tuotteet, markettituotteet, merkkituotteet.. niin paljon erilaisia tuotteita, että en enää oikein jaksa uskoa niiden tuovan ratkaisua iho-ongelmaan. Tietenkin esimerkiksi ihon kosteustasapainosta huolta pitäminen on tärkeää, ja siksi laitan kevyttä kosteusvoidetta joka ilta, enkä käytä mitään superkuivattavia puhdistustuotteita. Ruokavalioon liittyvissä valinnoissani mietin myös ihoni kannalta hyviä ratkaisuja. Kaiken kaikkiaan, hoidan ihoani niin hyvin, kuin pystyn.

Tällä hetkellä syön tetrasykliini -antibioottikuuria. Halusin sitä todella pitkään, kun huomasin erään ystäväni aknen parantuneen kuurin myötä. Olin iloinen, kun sain reseptin kuuriin. Toisaalta kuitenkin tuntuu pahalta joka kerta lääkkeen ottaessani, että tavallaan taistelen omaa kehoani vastaan. Syön jotain sellaista, joka ei ole minulle luontaista. Ihon hoitoon tarkoitettu antibiootti tappaa myös hyviä bakteereja esimerkiksi suolistosta. Syön kuitenkin tämän kuurin loppuun, ja toivon että pääsen näpyistä kerralla eroon.
Monesta paikasta minulle on suositeltu e-pillereitä, mutta niitä en mielelläni ottaisi, etenkään nyt kun en niitä muuten tarvitse.

Sen lisäksi, että näppyinen iho on esteettinen haitta, on siitä myös harmia ihan käytännössä. Kaikkein pahin ongelma on se, että näpyt ovat kipeitä. Finni huulien lähellä tai rintakehässä on todella inhottava. Tekee kipeää, kun raapaisee vahingossa kasvoistaan näpyn kokonaan auki vetäessä hiuksia pois naamalta. Joskus selässäni oli niin kohollaan oleva näppy, että siihen tuli nykytanssitunnilla kipeä mustelma. Kerran myös raavin selkääni, ja vahingossa yksi näppy aukesi niin, että paitaan tuli verinen läntti. Sellainen jos jokin todella ottaa päähän. 

Aloitin lääkkeet ehkä vähän liian myöhään, koska näpyt olivat levinneet jo rintakehään. Sieltä niitä tuntuu olevan todella vaikeaa hoitaa pois. Kaksi suurinta punaista täplää rintakehässäni olivat joskus finnejä. En todellakaan puristellut niitä, vaan annoin niiden parantua rauhassa. Niihin tuli ruvet päälle, mutta ne eivät pysyneet kauaa, koska aina laittaessani huivia, pukiessani paitaa ylleni, raapaisin pitkillä kynsilläni ruvet auki. Se tietenkin sattui aika paljon, mutta kun niin kävi monta kertaa, alkoi kohtaan muodostua arpikudosta. Nyt niissä on aika suuret, punaiset arvet. Rasvaan niitä nyt joka ilta, ja toivon, että ne ainakin vähän vaalenisivat.

Tässä hieman oman ihoni vaiheita. Huomasin, että tässähän samalla yhdistyvät nuoruuskuvia -postaus sekä kuuluisa Naked truth -postaus..
2010 Heinäkuu
Heh, nämä kuvat aina vaan jaksavat naurattaa :D
2010 Marraskuu
Iho oli vielä tuolloin todella hyvässä kunnossa. Tämä kuva myös vähän pysäytti, ponnarini puolesta. Nuo paksut hiukset takaisin nyt heti kiitos..
2011 Tammikuu 
(Tasan kaksi vuotta sitten siis)
2011 Huhtikuu
2011 Kesäkuu
2011 Heinäkuu
2011 Syyskuu
2012 Helmikuu
2012 Maaliskuu 
Turkissa mamman kanssa
2012 Toukokuu 
2012 Kesäkuu 
Ainakin kuvien perusteella, tästä alkoi alamäki ihoni kanssa.
 2012 Elokuu 
Viime kesänä (heinä-elokuu) aikana ihoni kunto suorastaan romahti.
2012 Syyskuu 
Juuri ennen Barcelonan reissua. Ihoni oli toisinaan suorastaan tulehtuneen näköinen. Silloin näpyt eivät kuitenkaan olleet levinneet niin paljoa rintakehään ja selkään. 
Barcelonan reissulta..
2012 Syys-lokakuun vaihde
Reissun jälkeen iho oli taas vähän parempi. Aurinko vähän kuivatti näppyjä, eikä otsanikaan ollut enää niin punainen. Finnejä alkoi kuitenkin levitä jostain syystä otsasta ja hiusrajasta myös poskiin, leukaan, selkään ja rintakehään.
 
2012 Lokakuu
2012 Marras-joulukuun vaihde
Joihinkin näihin aikoihin sain antibiootit, joita syön noin puoli vuotta.

Yritin tietenkin valita kuvia, joissa minulla ei olisi meikkiä ollenkaan, tai joiden valotus olisi mahdollisimman totuudenmukainen. Kaikki ovat aivan muokkaamattomia.
Ainakin kesään verrattuna, on ihoni rauhoittunut paljon. Lääkkeet ovat ehkä tehneet sen, tai talven kylmyys. Uskon vain sitkeästi, että kyllä tämä tästä on paranemaan päin.
Ajattelin vielä laittaa muutamia blogiini tulleita kommentteja ihooni liittyen, ja ajtuksiani niistä..

kivat finnit, yrittäisit ees peittää hyi


Jos saan sanoa niin kasvosi on ihan hirveät, tai siis erittäin kauniit mutta nuo finnit :/ Onko sun selkäsikin täynnä näpyköitä.

Hmm.. Tarvitseekohan näihin edes kommentoida mitään. Minun itsetuntoni ei todellakaan ole parista finnistä kiinni, mutta joitain voisivat tällaiset kommenttit loukata ja satuttaa todella paljon. En tajua, kenelle tulee mieleen laittaa tällaisia kommentteja blogeihin. He eivät ehkä aina muista, että blogin kuvien ja tekstejen takana on ihan oikea ihminen.

sun ihos kunto on huonontunu iha sikana:o mistä se johtuuu?

Miten sun iho on mennyt noin huonoon kuntoon ? :(

miten sun iha on menny noin huonoon kuntoon :/

Ihmettelyjä tulee todella usein, ja niihin olen aina kertonut, että en tarkalleen tiedä syytä, miksi ihoni on mennyt huonoon kuntoon näin vuoden mittaan.

Kuvat on kivoja, mut voisit ehkä muokata niitä vähän enemmän (eri asia jos et haluu niistä täysin virheettömiä) (:

ootko ikinä kokeillu muokkaa noit finnejä pois?

Tottakai osaan muokata kuvia, kukapa ei nykyään osaisi. En kuitenkaan koe tarvetta esittää virheetöntä blogissani, koska en sellainen ole. Haluan rohkaista muitakin, jotka painivat tämän saman ongelman kanssa. Netti, lehdet, tv.. kaikki ovat nykyään niin täynnä vain 100% photoshopattuja kuvia, joten monelle tulee usein sellainen olo, että on yksin huonon ihonsa kanssa. Siinä vaiheessa kuitenkin kannattaa avata silmät, ja katsoa ympärilleen.
Juuri tämä on muuten syy, miksi minua ei nykyään kiinnosta lukea lehtiä. Joka toisella sivulla on mainos, joissa ei ole mitään aitoa tai oikeaa. On myös aika naurettavaa, että nuorten lehdet kannustavat nuoria olemaan rohkeita, ja oma itsensä, mutta kuitenkaan lehdestä ei löydy yhtäkään kuvaa, jota ei olisi äärimuokattu. Juu, tietenkin se nykyään on niin helppoa.. Voisin minäkin pitää blogia, johon muokkaisin kaikki kuvat itsestäni. Sellaista blogia te tuskin kuitenkaan haluaisitte lukea.

2013 Tammikuu
Näin helppoa se on, mutta entäpä tarpeellista? Tällaiseksi muokkaaminen vie tasan 2 minuuttia. Haluaisitteko te kuitenkaan lukea blogia, jossa olisi vain tällaisia kuvia minusta?

Toivoisin todella, että ne, joilla on hyvä iho, olisivat siihen tyytyväisiä. Tietenkään en sano sitä, etteikö joku, jolla on täydellinen iho saisi valittaa, kun otsaan tulee finnejä. Se on aivan suhteellista, että mikä on ihon huono kunto. Joitain voi jopa ärsyttää, että minä ''valitan.'' 
Mutta te kaikki, jotka olette tämän tekstin lukeneet, luvatkaa itsellenne ja minulle, että ette enää leimaa ihmistä, jolla on huono iho. Ette ajattele, että hän ei lainkaan huolehdi itsestään, ihostaan ja hygieniastaan. Useimmiten ihon huono kunto ei tosiaan ole omasta tahdosta tai viitseliäisyydestä kiinni.

94 kommenttia:

  1. Moikka!

    Tiedän kokemuksesta, että nuo näppylät häiritsevät ja varsinkin itse koet että niitä on todella paljon. Todennäköisesti ne häviävät vuoden parin sisällä. Vaikka tuo aika saattaa kuulostaa pitkältä, niin se on kuitenkin vain hyvin lyhyt osio koko elämästäsi. Ihosi ei mielestäni näytä lainkaan pahalta. Sinulla on hyvä asenne! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että olet sinut itsesi kanssa etkä anna huonon ihon lannistaa! Itse kärsin suunnilleen sinun ikäisenä myöskin huonosta ihosta, eikä ollut aina helppoa katsella itseään peilistä... Mulla ei vieläkään ole tasainen iho, eikä varmaan tule koskaan olemaankaan. Meillä tuntuu nimittäin suvussa olevan kaikilla iho-ongelmia... Silloin kun akne oli pahimmillaan, mulla auttoi meikittömyys. Muistan myös saaneeni apua turvenaamioista, joita levittelinkin kasvoille monta kertaa viikossa :) -Jutta

    VastaaPoista
  3. mitä huonoa olet sitten e-pillereistä kuullut? itse käytän niitä ja mitään huonoa en oikeen osaa sanoa niistä:D

    VastaaPoista
  4. Mulla on täsmälleen sama ongelma! Kaikki maholliset tuotteet koluttu läpi, eikä mikään tunnu auttavan, nyt vain menossa iho taas pahempaan päin... Mistä sait nuo lääkkeet tai siis kävitkö jossai terveystalossa tms pyytämässä niitä?

    VastaaPoista
  5. Hei Lempi! Olet ihana positiivinen nuori. :) Minua kiusattiin koulussa koko yläasteajan huonosta ihosta. Vieläkin muistan ne ikävät haukkumanimet. Ajan kanssa iho kyllä rauhoittuu, vaikka kyllä niitä finnejä tulee näköjään vielä tämmöiselle +30-vuotiaallekin. Tsemppiä! Aiotko muuten tanssista ammattia vai harrastatko vain?

    VastaaPoista
  6. Hei!Mulla ei oo kokemusta noin pahasta iho-ongelmasta,mutta iho-ongelmia on kuitenkin.Minulla on tosi usein ainakin syksyllä ja talvella atooppista ihottumaa,että naamani on punainen,kutiseva ja täynnä näppylöitä.HIukser varsinkin kutittavat naamaa hirveästi ja joskus olen kironnut että leikkaan hiukset kaljuksi!En kuitenkaan koskaan ole tietysti ajatellut sitä todesta.Olen vain yrittänyt pestä naamaa usein ja hymyillyt peilille ja ajatellut,että viikon päästä ihoni on jo varmaan paremmassa kunnossa.Voimia sinne!(:

    VastaaPoista
  7. Hei Lempi! Sinä olet ihana juuri tuollaisena luonnollisena itsenäsi. Älä ala suotta muokkailemaan kuvia ja muuttelemaan itseäsi toisenlaiseksi. Muista että olet todella kaunis tyttö! :) Minkä niminen muokkausohjelma toi edes on millä saa tolla tavalla hävitettyä virheitä?

    VastaaPoista
  8. Oot aivan mahtava Lempi!! Sun sisäinen kauneus hehkuu susta läpi niin voimakkaasti, ettei tommosilla näpyillä oo mitään merkitystä!

    T: Aktiivinen lukijasi Elli

    VastaaPoista
  9. lempi sä oot tosi kaunis vaikka sun naama ois ihan finnien peitossa ! Ja kyllä sun iho tosta vielä paranee ! :)<3

    VastaaPoista
  10. Itsekin söin joskus aikoinaan tetrasykliini kuurin, siitä ei vaan ollut yhtään mitään apua, ehkä jos omistaa muutaman finnin se saattaa parantaa. Mut jos naama kukkii reilusti niin ainoa joka oikeasti auttaa on roaccutan, onhan se raju lääke sitä en kiellä mut lopputuloskin on sen mukainen.
    Itse olen syönnyt 3-4 kuuria! vuosien saatossa joten toivoa sopii että pääset paljon vähemmällä, mut älä epäröi siirryä kovempiin lääkkeisiin jos ei tetrasykliini auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. roaccutan on todella raju lääke. sitä en kyllä suosittele oikeastaan kellekkään. Oon kuullu,että pahimmassa tapauksessa siitä kuurista jää elinikäisiä ongelmia. Jopa lapsettomuutta..

      Poista
    2. Tuo Roaccutan on tosi vaarallinen ehdotus! Tiedetään jo paljon mitä se voi aiheuttaa, esim vammaisia lapsia, jos sen aikana tulee vahingossa raskaaksi (mitä en nyt tarkoita sinun kohdallasi) ja se voi altistaa myös vakaville maksasairauksille ja laukaista psykoosin tai muita mielenterveysongelmia. Ja koskaanhan ei kaikkia pitkäaikaisseurauksiakaan välttämättä saada selville.

      Surullista kyllä eräs ystäväni käytti Roaccutania ja vuosia sen jälkeen hän sai kaksi vakavasti vammaista lasta. Kuka tietää oliko asialla yhteyttä. Voiko ainetta esim jäädä lymyämään rasvakudoksiin ja sitten esim alkuraskauden pahoinvoinnin ja laihtumisen yhteydessä lähteä liikkeelle aiheuttaen sikiölle haittoja. Joidenkin rasvaliukoisten huumeidenhan sanotaan jäävän myös lymyämään kehoon ja voivan myöhemmin aktivoitua.

      Olet luonnonkaunis ja herttainen! Finnien häivyttämiseksi ei kannata kehoaan altistaa kaikelle haitalliselle. Itse en haluaisi käyttää edes antibiootteja, ainakaan pitkään, koska suolisto voi mennä niistä niin huonoon kuntoon pitkäksi aikaa ja aiheuttaa taas sitten jotain muuta. Miten olisi niitä hedelmähappokuorintoja tai savihoitoja kosmetologilla?

      Jotkut ovat saaneet apua myös vyöhyketerapiasta, akupunktiosta tai homeopatiasta. Kannatan kehon luonnonmukaista hoitamista. Se tekee kokonaisuudelle hyvää.

      Olet ihana! Valoista kevättä sinulle! <3

      Siiri

      Poista
  11. (y) Just tän takii mä tykkään susta ja sun asenteesta! Sä oot niin sujut ittesi kanssa, etkä anna minkään lannistaa sun itsetuntoo! Tää sun blogis on muutenkin ihana kun sä oot niin aito ja avoin! (:

    VastaaPoista
  12. Ihana lempi :) sulla on niin hyvä asenne!

    VastaaPoista
  13. Oot kaunis ja ihanan avoin ja aito hminen! (:

    VastaaPoista
  14. tosi hyvä postaus! sulla on ihan mahtava asenne, oot ihana! Ihanaa, ettet anna parin nyppylän vaikuttaa elämääsi. Itselläni on hyvä iho, mutta silmieni alla on ärsyttävät läpikuultavat verisuonet, jotka saa minut näyttämään väsyneeltä. Ne ärsyttää, mutta aion ottaa asenteestasi mallia ja mennä jatkossa välillä myös kevyemmällä meikillä, jos siltä tuntuu. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
  15. Oot tosi kaunis tos viimeses kuvassa (tammikuu2013):D sun iho on parantunut kesästä selkeesti :) tsemppiä !

    VastaaPoista
  16. Oot Lempi aivan ihana! Tykkään lukea sun blogia just tän takia, kun vaikutat niin ihanan avoimelta ja kivalta ihmiseltä. :)

    Oon itse 17 ja taistellut itsekin huonon ihon kanssa vuosia. Wanhojen tanssit on kuukauden päästä ja oon vähän tuskastunut tän ihon kanssa :s Mulla oli pari vuotta sitten 15veenä tosi hyvä iho ja ottaisin sen heti takaisin, jos vaan voisin! Ikinä en oo kuitenkaan mitään lääkkeitä tähän syönyt, että siten tietty tilanne vois olla pahempikin, mut on tääkin tarpeeksi "//

    Jatka samaan malliin! Oot tositosi kaunis tyttö ja kyllä sun ihokin vielä paranee, eikä se todellakaan mikään huono oo nytkään. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  17. Moikka Lempi!

    Toivottavasti noi antibiootit auttaa sun ihon kanssa, mutta se ei ollut pääjuttu, minkä takia halusin kommentoida. Tärkeintä oli se, että musta on aivan ihanaa, että sä uskalsit ottaa asian puheeksi ja että käsittelet sitä enemmän käytännön osalta kuin esteettiseltä kannalta. Lisäksi tykkään tosi paljon siitä, ettet muokkaa kuvistasi "virheettömiä", olet kaunis juuri tuollaisena! :) Ehkä juuri avoimuus on syy, miksi tätä blogia on kiva lukea!

    Tsemii tän kanssa!
    Riina

    - riinavilina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. Kiitos tästä postauksestasi Lempi! Allekirjoitan tämän tekstisi, se oli aivan kuin omat mietteeni finneistä. Olen kärsinyt niistä monta vuotta vaikka huolehdin ihostani ja käytän vähän meikkiä, jotta iho saisi hengittää vapaasti. On todella ikävää kun vaikka kuivaa kasvoja pyyhkeeseen jolloin finni puhkeaa ja alkaa vuotaa verta. Kun se tyrehtyy tilalla tulee ikävä punainen kohta. Minäkin yritän olla koskematta ihoani jotte se ärsyyntyisi, mutta minkäs teet... On niin kiva lukea tekstejäsi, kun et yritäkkään olla liian siloiteltu. Tämä blogi on elämänmyönteinen ja positiivinen ihan niinkuin sinäkin :) Ei lannistuta liikaa niistä finneistä, kumpa vain osaisin olla ajattelematta niitä liikaa esim. koulussa.
    Halauksia sinne blogiystävä<3

    VastaaPoista
  19. On hienoa että olet ottanut tämän asia puheeksi, mikä monia vaivaa. Sinulla on aivan ihana asenne, pidä siitä kiinni! Olet todella aidon tuntuinen ihminen, ja kaunis. Tsemppiä! =)

    VastaaPoista
  20. Hyvä Lempi, asenteesi on ihailtava!! :))) <3 Ei ihon kunto ketään määrittele, tärkeämpää on se, millainen ihminen on sisältä. :) Ja sulla on muuten niin täydellinen kroppa, että ihan sama vaikka se ihon kunto ei oiskaan niin hyvä! ;) Mua ärsyttää, kun ihmiset arvostelee toisten ihoa (varsinkin nää anonyymit jotka haukkuu blogien pitäjiä täällä netissä, harva niistä haukkujista uskaltais itse laittaa omia naamakuviaan muiden katsottavaksi!). Itsellänikin toisinaan tulee kipeitä finnejä, joten tiedän mistä puhut. Itsellä ne johtuvat varmaankin stressistä ja hormoneista... mutta ajattelen että ne ovat vain osa tätä hetkeä elämässä ja kuuluvat nuoruuteen, kaipa ne sitten vanhempana lähtevät! :) Tsemppiä ihon kanssa ja ihana kuulla että aiot jatkaa samaan malliin! :) Ei lannistuta näiden iho-ongelmien kanssa!! :D

    VastaaPoista
  21. Vaikutat aivan mahtavalta tyypiltä!! Oispa kiva tuntea joku sun kaltainen ihminen. Tuntuu että nykyään niin moni ei oo aidosti oma ittensä vaan feikkaa ja esittää olevansa jotain aivan muuta. Sä sen sijaan vaikutat tosi aidolta ja lämpimältä tyypiltä ja kaiken lisäks oot vieläpä hurjan nätti!! :)

    Kaikille tulee finnejä joten tosi kiva et nostit ton ongelman esiin. Varmasti sun kirjotus rohkasee muita jotka painii ton saman asian kanssa. Mulla oli itelläni pari vuotta sitten ihan tosi paljon finnejä ja vaik mitä rohtoja ja tuotteita käytin niin ne ei auttanu. Itse asiassa kuulin myöhemmin että mitään kaupan tuotteita ei kannata ees kokeilla, sillä iho ärsyyntyy niistä entisestään, varsinkin jos jatkuvasti vaihtelee tuotteesta toiseen. Mulla tehos vaan just antibiootit ja sellanen voide ku Epiduo (oikeestaan vaan toi jälkimmäinen tehos). Mut onneks noi finnit on ohimenevä vaihe, oota vaan niin säkin pääset niistä eroon! Yksittäisiä tietty tulee myöhemminki kaiken ikäsille. Ja mitä ilkeisiin/kritisoiviin kommentteihin tulee niin mä olettaisin et noi tyypit on ite kaikkea muuta kuin täydellisiä - sisäisesti ja ulkoisesti. Hyvä ettet välitä tollasista kommenteista, ne kannattaaki jättää vaa omaan arvoonsa! Olet ihana ja tää sun blogi ihan ykkönen! :)

    VastaaPoista
  22. Oot ihana ! Vahva ja roolimalli!

    Mulla on kans ongelmia ihoni kanssa.. Mulla on hirveet arvet tai sen näköset poskissa, ym.. Mä silti yritän jaksaa tän ongelman kans, vaikka välillä tuntuu et ihmiset tuijottaa vaan mun virheitä... Kiitos tästä postauksesta ! <3 :)

    VastaaPoista
  23. minullakin on juuri sama ongelma! hiukset ohenee, ja naama täynnä finnejä.. on kyllä todella ärsyttävää..... mutta mietin että kun sillon leikkasit ne hiukset lyhyemmäksi auttoiko se mielestäsi hiustesi kuntoa?

    VastaaPoista
  24. Nostan peukkua sun asenteelle! Toivottavasti ihon kunto paranee! Todella ikäviä kommentteja olit saanut, mutta älä välitä niistä.

    ps. Täällä hyviä lääkkeettömiä vinkkejä. Toimivuudesta en tiedä. http://www.nujerraakne.fi/

    VastaaPoista
  25. Nostan sulle hattua Lempi! Ihan mahtava postaus ja totta joka sana. Ite en oo koskaan joutunu kamppaileen minkään kauheen ison iho-ongelman kanssa mutta voin kuvitella miltä se tuntuu. Nykyään tuntuu että se ulkonäkö on aina vaan se tärkein asia, pitää olla nätti naama ja treenattu kroppa. Oot tosi rohkee, toivon sulle kaikkee hyvää ja tsemppiä ihon kanssa! Oot mun mielestä tosi kaunis!

    VastaaPoista
  26. Hyvä Lempi oot paras ! Asiaa puhut sekä suosittelen Clearasil semmosta sinistä nestettä kasvoisin. Ihana olet <3

    VastaaPoista
  27. Hyvä postaus! Musta hyvä ettet muokkaile kuvista ihovirheitä pois vaan näytät ihan itteltäs :)
    Ja sitten!! Musta on tosi piristävää jos kävelet vastaan vaikka kaupungilla niin hymyilet aina vastaantuleville ihmisille! Se on tosi piristävää saada hymy sellaselta ihmiseltä ketä ei oikeastaan tunne. :)

    VastaaPoista
  28. Voi lempi oot just kaunis, ei ne finnit ulkopuolisen mielestä mitää haittaa:D kiva ku teit tämmösen postauksen!
    ja tossa alussa mietit mitä hyväihoiset ajattelevat kun näkee finnejä: ite en aattele yhtään mitään!

    T:salainen kaveri

    VastaaPoista
  29. Sun sisäinen kauneus loistaa susta niin, ettei noita finnejä edes huomaa! Sulla on tosi kaunis hymy ja kasvonpiirteet :-) Älä menetä toivoa, sulla on joskus vielä unelmiesi iho! Arvostan suuresti, että oot näin rohkea kirjottamaan tällasesta. Sun asenteella pääsee vielä pitkälle !:-)

    VastaaPoista
  30. Olipas Lempi rohkea postaus! Itsekkin olen nuorena joutunut kärsimään finneistä, mutta itsekkin koitin pitää positiivisen asenteen, enkä halunnut niitä peittää liian paksuilla meikkikerroksilla:). Tiedän, että sanoit ettet kaipaa neuvoja tai tuotesuositteluja, mutta voin sanoa, että itselläni toimi kun aloin ystäväni suosituksesta syömään Tyrniöljy kapseleita:). http://www.rohdoskauppa.fi/kuvat/TyrniMustikkaOmegat.gif Tuollainen on se paketti, ainakin Anttiloista ja Cittareista kaiketi myös pitäisi saada. Söin ensimmäisen paketin aikana 4päivässä (2 aamulla, 2 päivällisellä), toisen paketin aikana vähensin 3päivässä (2 aamulla, 1 päivällisellä), ja kolmannen paketin taisin syödä kaksi päivässä. Nykyään olen ottanut nuo tyrniöljyt ihan päivittäiseen käyttöön ja nappaan kaksi heti aamusta. Ne ovat juurikin ihon ja hiusten, kynsien hyvinvoinniksi. Lisäksi vaihdoin kaikki meikit mineraalimeikkeihin(mutta niitä taidatkin jo käyttää:). Parhaita apuvälineitä finnisodassa taitaakin kyllä olla vesi ja aika...Kärsivällisyys palkitaan:)

    Katja

    VastaaPoista
  31. Mä oon nyt syönyt 3kk samaa lääkettä kuin sä ja enää on jäljellä punoittavat arvet. Toivon että näpyt ei tule enää takaisin.

    Ihailen sun asennetta! Itse oon jo 25v ja näpyt ilmestyi vuosi sitten pahana ja sai minun itseluottamuksen runnottua.. Pakko ottaa sun asenteesta mallia. Ja hymyillä aina peilikuvalle. Oot tosi kaunis ja reipas, pidä tuo asenne ja sulla on varmasti loistava ja menestyksekäs tulevaisuus! :)

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kannattas alottaa e-pillerit ! mulla on ainaki auttanu tosi paljon :) selän finnit on lähtenyt kokonaan, ja naamakin on jo paranemaan päin.
      Oot tosi rohkee ku uskallat kertoo tälläsesta asiasta. Mä en nimittäin uskaltais. Jatka samaan malliin :)!

      Poista
  32. www.nujerraakne.fi Kurkkaapa tuonne. Mielenkiintoista tekstiä ja vinkkejä. Itse kärsin hormonaalisista finneistä eli tulee aina menkkojen aikaan. Ovat isoja, kipeitä jne. Oon aikoinani syöny pillereitä ja oli hormonikierukkakin. Nyt kierukan poiston jälkeen finnit tuli takas, mut mitään hormoonia en enää kehoon tunge, joten..
    Nyt syön sinkkitabletteja ja mullakin käytössä teatreen aineet. Toivottavasti auttaa.

    Tsemppiä sulle ja oot tosi rohkea, kun otit tämän aiheen puheeksi.

    VastaaPoista
  33. hyvä postaus! olis kyllä tyhmää lukee tätä blogii jos muokkaisit ihos täydelliseks! toivottavasti sun antibiootit auttaa ja saat ihos kuntoon :)

    http://liwlf.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  34. Heips,
    Itsekin nuorena finneistä kärsineenä ja yhä edelleen. Muistan kauden nuoruudestani, että sain vinkin käyttää jääkaappikylmää Vichy-vettä kasvovetenä. Samoihin aikoihin sain reseptin Dalacin-linimentistä ja ihoni oli tosi hyvässä kunnossa. Arvelen, että kylmä Vichy (siis marketti) supisti ihohuokosia sekä sisälsi mineraaleja kuten jotkut esim. ranskalsiet apteekkisarjat. Nykyään olen todenniut oliivisaippuapalan oivaksi kasvoputsariksi, ei kuivata ja poistaa meikin yllättävän jyvin. Mitään kuivattavia finnituotteita en suosittele missään muodossa (olen kosmetologi). Finnejä syntyy kun käytetään liian kuivattavia "kovia" tuotteita ja ihon pinta kuivuu ja tulee kiristäväm pinkeäksi ja rasva ei pääse kunnolla poistumaan ihon sisältä vaan jää muhimaan ihon pinnan alle. Ylempänä kirjoitettiin Tyrniöljy/mustikka-kapseleista. Itse aion kokeilla niitä, kuulostaa hyvältä ja olen lukenut niistä aiemminkin. Sinkki pitäsi olla hyväksi ja huom. aluksi saattaa puskea enemmänkin ihosta epäpuhtauksia pintaan . Hyvä mineraaliöljytön kosteusvoide kasvoille, kosteuttavia sekä puhdistavia naamioita. Ihoa ei saisi myöskään räplätä ja siten leivttää bakteerituloehdusta. Tyynyliinojen/kasvopyyhkeiden tiuha vaihtaminen uskoisin myös olevan hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa tuli oivallinen liuta hyviä vinkkejä. En kuitenkaan pistä pahakseni, päinvastoin! :)
      Tällä hetkellä syön d-vitamiinia, magnesiumia aina välillä, maitohappobakteereja, b-vitamiinia (koska ruokavalioni sisältää lihaa todella vähän) sekä vehnänalkio -ja kalaöljyä. Sinkkiä en voi valitettavasti syödä enää lääkkeen takia :/ Muuten kyllä söisin myös sinkkitabletteja.

      Poista
    2. Sekaannun tähän asiaan sen verran, että huomasin itselläni kalanmaksaöljyn lisäävän finnien tuloa. En tiedä johtuuko itse kalanmaksaöljystä vai kapselissa olevan kuoren takia. Iho rauhoittui jonkinverran, kun lopetin niiden syömisen.

      Minulle sanottiin, että sinkkiä voi syödä kuurin aikana, mutta lääkkeen ja sinkin ottamisen välillä täytyy olla muutama tunti väliä. Tosin kannattaa noudattaa lääkärin sinulle antamaa ohjetta.

      Poista
  35. Todella hyvä postaus!! Oon kommentoinut tuonne ylemmäs enempi mut halusin viel sanoa pari sanaa tohon kosmetologin kirjottamaan kommenttiin väärinymmärrysten välttämiseks. Eli kun yllä sanottiin että finnejä syntyy käytettäessä liian kuivattavia tuotteita, niin ei tämä kyllä pidä paikkansa - vaikka voi toki pahentaa aknea. Finnit juontavat hyvin usein juurensa hormonaalisista syistä eli elimistön hormonipitoisuuksien vaikutusista talirauhasiin. Valitettavasti tällaseen erittäin harvoin tepsii kotikonstit tai "kaupan konstit", juurikin sen vuoksi että syyt finneihin ovat hormonaalisia. Aivan ehdottomasti ehdottaisin käymään lääkärissä ja pyytämään aluksi vaikka iholle iltaisin levitettävää lääkevoidetta (jonka vaikutus on siinä että se lievittää iholla olevaa tulehdustilaa ja tappaa ihossa olevia bakteereja). Haluisin alleviivata sitä et älkää testailko kotona erilaisia marketin tuotteita, ne ihan oikeasti eivät toimi jos iho on jo pahoin tulehtunut, vaan ärsyttävät ihoa entisestään ja saattavat pahentaa tilannetta. Päivittäiseen ihonpuhdistukseenkin on hyvä käyttää mahdollisimman mietoja tuotteita (itse puhdistan ihoni pelkällä puhdistusmaidolla ja vedellä!), jotta iho ei entisestään ärsyyntyisi. Oon saanut näitä ihon hoitoon liittyviä ohjeita useilta ihotautilääkäreiltä, joiden vastaanotoilla kävin kun ite kärsin finneistä, joten ihan puppua en puhu ;) Tsemiä kaikille näppyjen nujertamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella varmasti finnien syynä on juurikin hormonit, kuten luulisin itsellänikin olevan. Etenkään kuivattavat tuotteet eivät varmasti saa aikaan muutoksia parempaan päin. Olette molemmat siinä oikeassa (tämä ja edellinen kommentti siis:)
      Sain reseptin myös sellaiseen yöksi laitettavaan lääkevoiteeseen, mutta muutamalta kuulin kokemuksia, että voide kuivatti ihoa todella pahasti. Niin, että se jopa ''hilseili'' raapiessa, eikä se kuulostanut kovin hyvältä mielestäni, joten jätin reseptivoiteen ainakin toistaiseksi ostamatta.

      Poista
  36. Todella hyvä ja jotenkin pysäyttävä postaus. Upeasti kirjoitettu ja asia oli sinulle tärkeä ja siksi juuri se varkasti välittyi muidenkin ruutujen taakse kuin vain minun. Itse huomasin ihoni olevan mulle tosi tärkeetä, muutama päivä sitten aivan tavallista kasvorasvaa, minkä sain äidiltäni joululahjaksi.

    Rasva oli nimenomaan tarkoitettu atoopiselle ja herkälle iholle talvella. Innoissani sitä sitten laitoin oikein kunnolla, kun ajattelin, että kerralla hoituisi rutikuiva ihoni. Toisin kävi.
    Melkein tsan viisi minuuttia rasvan laiton jälkeen naamani oli tulipunainen ja hyvin ärtyneen näköinen, naamaan ilmestyi pahoja punaisia länttejä ja niiden keskellä oli valkoisiakin länttejä. Äitinikin ihmetteli, että mikä minulle oikein tuli. Muutamassa päivässä tilanne kuitenkin rauhoittui, kun laitoin kortisoonia. Se pisti ajattelemaan, että ihoni (varsinkin kun se on noin herkkä, että pienimmätkin allergiat ja ihottumat näkyy heti)
    vaatii jokapäiväistä rasvausta ja erityisesti talvella. Sitä samaista rasvaa en aijo enää käyttää, mutta saimpahan opetuksen, että kannattaa ensin kokeilla vähällä, ennen kuin laittaa sitä naamaan psljon :D
    Finnejä minulla ei ole juuri koskaan ollut, mutta pienimmistäkin finneist olen jo ihan kauhuissani :D! se on tietysti aika noloa, mutta en voi sille mkitään. Peitevoiteilla asia kuitenkin hoituu ja oikenlaisella rasvauksella.
    Ajattelin nyt vaan tulla kertomaan oman iho'kokemukseni' ja kiitos jos joku jasko lukea :>!

    VastaaPoista
  37. Moi ! Minäkin olen kohta syönyt 3 tetralysal kuuria mutta valitettavasti kuurin jälkeen iho palaa ennalleen :/ olen myös yrittänyt käydä ihon puhdistuksissa ym. mutta ei tahdo auttaa :/ minulla ei ole kyllä yhtä paha kuin sinulla mutta olen kanssasi samaa mieltä, kyllähän nämä ohi menevät ja olet todella kaunis sisältä ja ulkoa lempi eivätkä muutamat finnit sitä voi muuttaa ! :)

    VastaaPoista
  38. Hyvä postaus!!!:)Rakastan sun blogia ja oot ihana,aito ja vaikutat ystävälliseltä ihmiseltä:)

    VastaaPoista
  39. Tämä oli hieno ja rohkea postaus! On aina vaikea taistella ns. yleistä mielipidettä vastaan ja nähtävästi sinua kuitenkin vähän vaivaa tämä iho-ongelma vaikka yrität olla välittämättä. Minä ajattelisin tätä puhtaan käytännöllisesti: ellei sinun juuri nyt tarvitse tehdä johonkuhun erityistä vaikutusta ihosi kunnolla niin unohda koko ongelma. Jos taas olet aivan varma siitä, että voisit juuri nyt saavuttaa jotain tärkeää hyväkuntoisen ihon avulla niin harkitse sitten hoitokonsteja.

    VastaaPoista
  40. Hyvä, rohkea ja kypsä postaus! Itse näin vasta 25 -vuotiaana olen alkanut saada näppyjä e-pillereiden lopettamisen jälkeen enemmän kuin normaalisti, ja hävettää sanoa että melkein olen niitä katsellessani itkenyt peilin edessä, koska olin tottunut että hyvä iho on se "juttuni", mikä on vahvimpia puoliani ulkonäöllisesti.
    Ironista, että minua 10 vuotta nuorempi osaa suhtautua aikuisemmin samankaltaiseen asiaan! Täytyy ottaa itsekin kehityskohteeksi tuo peilille hymyily sen kurtistelun ja näppyjen syynäämisen sijaan :-)

    VastaaPoista
  41. mulla itellänikin on aivan sama ongelma finnien ja näppylöiden kanssa :( niitä on hirveästi naamassa ja rintakehässä :/ jos löydät jonkun hyvän keinon hoitaa niitä voisitko olla kiltti ja laittaa tänne :)

    VastaaPoista
  42. joo muakin hiukan ärsyttää se kuinka jotkut saattaa ajatella mun näppyisen naaman nähdessään että voi ei, eikö toi hoida ihoaan ollenkaan. Kai se on tietämättömyyttä, monikaan ei tiedä ettei näpyt tule todellakaan sen takia ettei puhdista ihoaan vaan syyt on kropan hormoneissa jne. Toi on kyllä hyvä ettet sä oo lähteny peitteleen finnejä, mulla on niin huono itsetunto et laitan aina kauheet pakkelit naamaan mikä on tietysti omiaan huonontaan mun ihon kuntoa kun iho ei yhtään pääse hengittään.

    VastaaPoista
  43. Moi! :) Tiesitkö, että jotkut saa mineraalimeikeistä kipeitä ihonalaisia finnejä? Se on kyllä aika harvinaista, mutta sellaisiakin ihmisiä löytyy (kuten minä ja googlettelun perusteella en ole ainoa). :) Myös teepuuöljy voi joillakin olla allergisoiva, eli kannattaa kokeilla noiden eliminointia vähäksi aikaa; eihän se välttämättä auta, mutta suosittelen kokeilemaan! :) Tsemppiä ihon kanssa, asenteesi on ihailtava! <3

    VastaaPoista
  44. Hei tää postaus on ihan mahtava, oot niin rohkea <3 ja oot upean näkoinen tossa uusimmassa kuvassa ! puspus :3

    VastaaPoista
  45. Hieno ja kypsä postaus! Uskon, että saat näppy-ongelmankin selätettyä, mutta ihan hetkessähän se ei (valitettavasti) tapahdu. Suunta näyttäisi kuitenkin olevan hyvä :) Mutta onneks sun suhtautuminen asiaan on hieno. Pääset sun asenteella vielä pitkälle!
    Voi, ku oisin itsekin nuorena osannut ajatella noin!
    Minulla iho-ongelmat väheni kanssa kun aloitin e-pillereiden syönnin, mutta en olisi itsekään aloittanut niiden syöntiä vain iho-ongelmien takia. Ne kuitenkin vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan. Kommentteja lukiessa rupes pelottamaan, että mitenkähän mun ihon sitten käy, kun joskus pillerit lopetan...

    Toivon sulle kaikkea hyvää ja kiitos kovasti, kun pidät näin mukavaa ja elämäniloista blogia :) Nii ja tsemppiä viimeiselle pätkälle peruskoulussa! Nauti siitä :)

    VastaaPoista
  46. miekin haluaisin tietää, et mitä huonoa oot e-pillereistä kuullut! moni miun kaveri syö niitä pahaan akneen (pahempaan kuin siun iho), ja on kyllä oikeesti auttanu ihan tosi hyvin!

    oot ihana, ja ei voi muuta ku nostaa hattua siun rohkeudelle, eipä moni nuori uskaltas tällästä tehä!
    :-)

    VastaaPoista
  47. Olet ihana, rohkea ja kaunis ihminen ja pakko sanoa että ihailen sinua valtavasti! Mahtavaa kun teit tämän postauksen ja olet kyllä sisältä yksi kauneimmista tuntemistani ihmisistä (tämän postauksen perusteella) ;) jatka samaan malliin :-)

    VastaaPoista
  48. Minulla oli joskus täysin samanlainen ongelma, kasvot, rintakehä ja selkä täynnä toinen toistaan kipeämpiä finnejä, jotka oikeasti häiritsivät elämääni. Kovien kuukautiskipujen takia aloitetut e-pillerit (Yasminelle) kuitenkin auttoivat! Muutaman kuukauden käytön jälkeen lähes jokainen finni oli hävinnyt, kun tuhka tuuleen. Tällä hetkellä omistan ihanan finnittömän ihon ja itseluottamukseni on noussut todella paljon!

    Joten suosittelen e-pillereiden aloittamista, ainakin tuo merkki tehoaa! :)

    VastaaPoista
  49. Hieno kirjoitus ja kerrassaan ihailtava asenne, Sinusta saisi moni nuori ottaa oppia :)

    VastaaPoista
  50. Rehellinen ja hyvä kirjoitus minusta! Olet rohkea kun kirjoitat tästä ja toivon, että saat kuurista apua!

    VastaaPoista
  51. Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta! Kerrassaan poikkeuksellista rohkeutta! Niin moni tyttö painii tällaisten ongelmien kanssa, näytät esimerkkiä! :) Sua pitäisi haastatella johonkin nuorten lehteen tästä aiheesta. :)

    Olen kanssasi samaa mieltä, että e-pillerien aloitusta kannattaa miettiä tarkkaan. Vaikka niistä on paljon hyviä vaikutuksia, moni 20+ nainen kokee usein, ettei pillereitä olisi koskaan kannattanut aloittaa. Monella hormoonit ovat menneet aika sekaisin, omissa ystävissäni on monta esimerkkiä. Pillereiden lopetus on tuonut ison muutoksen omaan vointiin. Toki näkökulmia on puolesta ja vastaan...

    Ja muista, että olet todella kaunis. :)

    VastaaPoista
  52. Oli todella hieno lukea tekstiäsi. Mielestäni olet hieno esikuva monelle ihmiselle. Toivottavasti kuuri auttaa. Olen itse syönyt joskus aikoinani myös :)

    VastaaPoista
  53. Lempi sinulla on ihana blogi ja upeat kasvot, olen samassa koulussa kuin sinä ja aina kun hymyilet minulle koko päiväni on pelastettu. Minua silloin tällöin haukutaan koulussa ja olen silloin todella maassa, ainakun kuitenkin hymyilet minulle jostain tulen todella iloiseksi siitä ja unohdan kiusaajat. Kasvoissasi ei minusta ole mitään pahaa, ja minullakin on aika paljon finnejä enkä jaksa peittää niitä läheskään jokaiseen kuvaan + olet ihana :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän minun oli pakko vastata. Olin todella liikuttunut kommenttistasi, ihanaa jos olen joskus piristänyt päivääsi. Koulukiusaaminen -ja haukkuminen on varmasti yksi kauheimmista asioista, mitä nuori voi joutua kokemaan. Toivottavasti et ole yksin asiasi kanssa. Kiitos paljon ja tsemppiä myös sinulle<3

      Poista
  54. Hienoo että kirjotit tästä aiheesta! Oot roolimalli monille meille muille nuorille!! Kunpa kaikki osais ajatella kuten sä, että ei ulkoset seikat oo niin tärkeitä vaan se millanen on sisimmissään. Oot kyllä tosi kaunis niin ulkosesti ku sisäsestikin! Tää sun blogi on mun suosikki :)

    Jemina

    VastaaPoista
  55. ooot ihan älyttömän rohkee <3 ja ihan älyttömän kanis vaikka istuisit kuralammikossa perunasäkki päällä ! oot parhain ! (----:

    VastaaPoista
  56. Hyvä postaus ja mikä asenne sinulla! Ja erittäin kauniskin!

    VastaaPoista
  57. Heips! Heitin sulle haasteen osotteessa: http://ilovemydeardiary.blogspot.fi/
    Siitä vaan täyttelemään! :)

    VastaaPoista
  58. Mahtava asenne sinulla <3

    Et kaivannut vinkkejä, mutta väkisinkin aloin pohtia omaa näppytaisteluani.

    Oletko kokeillut maidotonta ja viljatonta ruokavaliota? Niin tyhmää kuin se onkin, niin ihon kunto tulee sisältä päin ja ainakin otsan näpyt kielisivät, että suolisto ei ole ihan kunnossa.. Ja jos syöt antibiootteja, niin maitohappobakteerivalmiste on vielä erityisen tärkeä ja kannattaa niitä popsia muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu, minulla nimittäin juuri tutkitaan, miksi suolisto ei toimi aivan moiteettomasti. Verikokeissa ei näkynyt keliakiaa, mutta ensi viikolla aloitan 3 viikkoa kestävän gluteenittoman ''kokeilukuurin.'' Maitoallergia ei käytännössä ole mahdollinen ainakaan testien mukaan :) Tosin voi olla, että maito -tai tietyt viljat eivät vain sovi vatsalleni, (joka saattaa heijastua myös ihoon) vaikka en niille periaatteessa allerginen olisikaan. Tällä hetkellä syön maitohappobakteeria, ja välillä myös hapankaaliakin, juurikin antibioottieni takia :)

      Poista
    2. Tuo maito on kyllä kieltämättä kaksipiippuinen juttu. Joillakin etenkin rasvaisten maitotuotteiden lisääminen parantaa ihoa ja toisilla taas kaikkien maitotuotteiden poisjättäminen. Joku olikin tuolla antanut vinkin kokeilla olla kolme viikkoa ilman maitotuotteita, että näkee onko sillä vaikutusta.

      Toivottavasti gluteenin karsiminen auttaa! Raportoi sitten tuloksista, minua ainakin ja varmasti muitakin kiinnostaa kuulla. :)

      Poista
  59. kiitos!
    ihana kerrankin nähdä blogissa ettei ole ainoa joka finnien kanssa kamppailee. varsinkin siskosi blogi on saanut monet kerrat huokailemaan oman naaman kuntoa, mutta tämä oli ihanan kannustava ja rohkea postaus netin täyttämien kiiltokuvien joukossa.

    VastaaPoista
  60. Ihanaa että ootkin noin aito!:)
    Tosi rohkea ja kannustava postaus kaikille!

    VastaaPoista
  61. Oon aina enne aatellu et oot kunnon kiiltokuva tyttö, mut tää postaus muutti mun mielipidettä. Mulla on ehkä astetta hankalampi iho ku sulla noissa pahimmissa kuvissa, ja olisin ilonen jos mulla olis samanlainen itsetunto! Mie en todellakaan uskaltais.. en anna ottaa itestäni ees kuvia mun ihon takia.
    Onneks muutit miun käsitystä susta ja oo tulevaisuudessakin noin rohkee :)

    VastaaPoista
  62. Rehellisin lukemani blogipostaus varmaan ikinä. Pisteet siitä sinulle! Mahtavaa, ettet anna aknen vaikuttaa mielentilaasi. Itse en voi sanoa samaa omalta kohdaltani...25 pamahtaa mittariin tänä vuonna ja edelleen kriiseilen ihoni kanssa. Miten paljon olenkaan jättänyt menemättä menoja, tapahtumia ja tilaisuuksia vain siksi, että naamassa on möllöttänyt muutama punainen paholainen. Viime syksynä tilanne lähti taas pahenemaan ja olin todella sulkeutunut neljän seinän sisälle. Harmitti. Vuoden vaihteen jälkeen aloitin jokavuotisen "terveellinen alkuvuosi" -projektin ja olenkin pysynyt siinä vielä toistaiseksi. Oma paheeni on hiilarit, eli kaikki makea. Syksyllä vetelin karkkia iloisesti lähes päivittäin, mutta ne ovat nyt pannassa. Otsani näpyt ovat nyt kadonneet lähes kokonaan ja muualtakin on vähentynyt! Olen todennut itselläni suoran yhteyden makean syönnin ja näppyjen määrään. Toivottavasti tilanne vain paranee tästä. Mielialani on ainakin kohonnut. Toivon, että antibiootit tuovat sinulle avun ja on totta, että hlöt, joiden iho on näpytön eivät voi täysin ymmärtää, miten paljon huonosta ihosta kärsivät joutuvat hoitamaan ja miettimään ihoaan. Kiitos paljon postauksestasi! Olet erittäin kaunis ja fiksu -oli ihosi minkälainen tahansa =)

    VastaaPoista
  63. Hei, Minulla ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta, mutta olen lukenut että maitotuotteet aiheuttavat aknea. Ja nyt puhutaan nimenomaan kaikista maitotuotteista mm juustosta, jogurtista, jäätelöstä kuin myös maitoa sisältävistä tuotteista kuten suklaa, leivonnaiset, keksit ym. einekset missä maitoa on käytetty (tuoteseloste!).

    Kannattaisi kokeilla jättää kaikki maitotuotteet vähintään kolmeksi viikoksi. Jo yhden maidottoman viikon jälkeen paraneminen näkyy ihossa ja kahden viikon jälkeen näkyy merkittävää paranemista, kolmen viikon jälkeen aknea ei enää ole. Myöhemmin voi halutessaan kokeilla miten iho reagoi maitotuotteisiin, voi olla että jatkossa pystyy jossain määrin niitä käyttämäänkin ilman oireita.

    VastaaPoista
  64. rohkea veto tehdä tällainen postaus!!! itselläni on huono iho ja pakko myöntää mutta muokattu kuva on kauniimpi. painin myös näppyjeni kanssa ja minulla ne ovat huonontaneet itsetuntoani. en jaksaisi oikein taistella niitä vastaan ja se näkyy varmasti osittain ihon kunnossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainiin tärkein unohtui!! en silti lähtisi muokkaamaan kuvia niinkuin sinäkään et ole tehnyt. silloinhan osa sinua ns. peitettäisi, vaikka tämä osa ei niinkään edustava olekaan. hyvä ettei sinulla näpyt ole huonontaneet itsetuntoasi!!

      Poista
  65. hei, ihann hyvä et syöt kuurin. sulla on kuitenkin tulehdus kasvoissa. itelläni tuli 28vuotiaana aikuisiän akne ja ku söin kuurin, niin olo helpotti. myös sisäisesti ja tajus miten sen oikeesti tunti kun ihon sisällä jylläs tulehdus :)

    VastaaPoista
  66. Tosi rohkea postaus! Itekkin tiedän että aknen kanssa eläminen ei ole aina sitä mukavinta, mutta sä olet ilmeisesti hyvin vahva ihminen ja viis veisaat muiden ilkeistä kommenteista. Itsekkin söin antibioottikuurin ja ne ovat poissa nyt ja lopullisesti.

    P.S. Keep on blogging!

    VastaaPoista
  67. Hei vau :) Ihan älyttömän rohkea ja hieno postaus! Täytyy sanoa, että oot todella nätti, sellaisen hyvinvoivan ja terveen ihmisen näköinen. Sellainen tuntuu olevan katoava luonnonvara nykypäivänä, joten pidä tyylistäs kiinni :) Luonnollisesti kauniit naiset on parhautta!

    VastaaPoista
  68. Heippa ja täytyy sanoa heti näin alkuun, että olet todella kaunis. :) Söin itse akneen kahta eri e-pilleriä nuorempana, eivätkä tulokset olleet näkyviä. Niiiden syöminen tuntuikin turhalta, mistä syystä lopetin ja annoin ihoni olla rauhassa. Ikäviä ja kipeitä finnejä oli minulla rinnassa, käsivarsissa ja yläselän alueella, mutta vuosien myötä ne vähenivät sieltä, eivät kuitenkaan kokonaan. Viime vuonna 19-vuotiaana, aloin hieman ärtymään iho-ongelmaani. En siksi, että ne ulkonäöllisesti niinkään haittasivat, vaan olivat niin kipeitäkin tiettyyn aikaan kuukaudesta. Olen varma, että vika on hormoneissa, vaikka luulisi e-pillereiden silloin auttavan. Kokeilin kuitenkin myös erilaisia ruokavalioita (viljatonta, maidotonta, rasvattomampaa, kasviksia enemmän yms.), kasvojen puhdistusta tarpeeksi usein, ulkoilua, annoin kasvojen hengittää ilman meikkiä mahdollisimman paljon ja käytin vain laadukkaita tuotteita, kosmetologilla vierailuja, jne jne jne! Mikään ei vain tuntunut vievän aknea pois. Noh, olin aiemmin isotretinoiinia (tunnetaan mm. Roaccutan -nimellä) vastaan, mutta ajattelin onko useat e-pillerit tai antibioottikuurit kuitenkaan pidemmän päälle yhtään sen parempia elimistölle. Sain yksityislääkärin ja verikokeen kautta reseptin lääkekuuriin. Kuukauden jälkeen ihoni oli siloinen ilman näpyn näppyä, vaikkakin vielä jostain punottikin. Nyt, neljän kuukauden jälkeen aloittamisesta ihoni on todella hyvässä kunnossa ja vaikka tiettyyn aikaan kuukaudesta tuntuukin kasvoissa kuumotusta, ei finnit lehahda kuitenkaan tulehtuneina ja kipeinä! Näkyvänä huonona puolena on huulien halkeilu, eli huulirasvat ovat tulleet tarpeen, eikä kuuri ole lempein varmstikaan rakkaalle elimistölle. En siksi suosittelekaan sitä sinulle, kuin vasta sitten viimeisenä vaihoehtona jos olo tuntuu mahdottomalta pidemmän ajan ja mikäli iho ei rauhotu ajan kanssa. :) Yhdyn Nannaan: "oot todella nätti, sellaisen hyvinvoivan ja terveen ihmisen näköinen. Sellainen tuntuu olevan katoava luonnonvara nykypäivänä, joten pidä tyylistäs kiinni"!

    VastaaPoista
  69. Ihanan positiivinen ja kypsä kirjoitus.
    Itse olen kokenut lähes saman kuin sinä. Minulla oli koko teiniajan hyvä iho, kunnes 19-vuotiaana ihon kunto romahti ihan kuukaudessa, söin myös antibiootit tuloksetta. Kolme vuotta odotin ihon paranemista, mutta niin ei käynyt. Olin ollut TODELLA e-pilleri vastainen koko nuoren ikäni, kunnes päätin kokeilla sen kortin. Ei vaan jaksanut enää sitä ihoa, olin kuitenki jo 21-vuotias. Kauhulla odotin e-pillereistä johtuvia oireita, mutta ei mitään! Ei minkäänlaisia sivuoireita, en edes huomaa käyttäni pillereitä, eli löysin kerrasta minulle sopivat.! Ihoni alkoi parantua jo kuukauden käytön jälkeen ja nykyään ihoni on yhtä hyvä kuin teininä! :)
    Ymmärrän toki kantasi, mutta jos muutaman vuoden kuluttua ihosi ei parane suosittelen kokeilemaan! Sittenpä näet auttaako! :)

    VastaaPoista
  70. mun mielestä olet nätti vaikka sulla on pari finnejä , mua se ei haitta :) :D

    VastaaPoista
  71. Tosi hyvä postaus! :) Susta huokuu positiivisuus ja sulla on niin kaunis hymy että ei näpyt haittaa ollenkaan!

    VastaaPoista
  72. Mulla on ollut aina aika huono iho ja näppylöitä on tullut tasaisin väliajoin, mutta selvää aknea ei ole ollut.
    Kun tulin raskaaksi, niin iho kynnet ja hiukset olivat tosi hyvässä kunnossa. Synnytyksen jälkeen hiukset tippui päästä, kynnet muuttui haperoiksi ja mulle tuli akne.. Hormonitasapaino järkkyi niin paljon, raskadesta ja synnytyksestä.
    Ihoni meni niin huonoon kuntoon, että mun oli pakko mennä ihotautilääkärille ja sain saman antibioottikuurin kuin sulla. Olen syönyt lääkkeitä nyt 3kk ja iho on jo tosi hyvässä kunnossa. Uusia isoja finnejä ei ole tullut kuurin aloittamisen jälkeen. Toiset 3kk olisi vielä jäljellä ja toivon, että akne loppuu tähän, eikä tarvitsisi harkita mitään kamalaa roa-kuuria. E-pillereitä en suostu syömään.

    Sillä kerroin tämän, että kun sullakin on taipumusta huonoon ihoon hormonien takia, niin osaat varautua tälläiseenkin asiaan silloin, kun sinulle perheen perustaminen on ajankohtaista. Tietenkään kaikille aknesta kärsiville ei näin käy, kun saa lapsen.
    Olen sinua tosin melkein 10 vuotta vanhempi, että et varmaankaan suunnittele lapsia ihan lähivuosina :)

    Musta on hienoa, kun noin avoimesti puhut tästä asiasta! Moni ei uskaltaisi laittaa itsestään kuvia, kun iho on huonona.
    Toivon, että antibioottikuuri saa ihosi kuntoon ja pääsisit aknesta eroon :)

    VastaaPoista
  73. Moikka Lempi!
    Aivan mahtavaa, että uskallat näin rohkeasti ja häpeilemättä puhua asiasta. Itse olen kärsinyt myös aknesta muutamia vuosia, ja tiedän, kuinka hankalaa elämä finnien kanssa joskus on.... Ihanaa, että itsetuntosi ei ole rapistunut näppylöiden myötä.
    Minulla on vahva itseluottamus, mutta siitä huolimatta omaan itsetuntooni finnit ovat jonkin verran vaikuttaneet, kunnes hetki sitten tajusin, että tämän on vain osa elämää, aivan niin kuin sinäkin sanoit! Finnit nyt vain ovat osa minua,enkä voi sille mitään, mutta se ei tarkoita, että olisin huono ihminen.
    Jos joku vähättelee minua näppylöideni takia, se on hänen oma ongelmansa, ja sellainen ihminen ei arvoitse ystävyyttäni, jos hän ei ymmärrä, että tärkeintä on se, mitä ihmisen sisimmässä on.
    Aurinko parantavaa ihoa tosi paljon, kun iho saa D-vitamiineja ym. Olen myös huomannut, että veden säännöllinen ja runsas juominen auttaa, kannattaa siis juoda tarpeeksi. Olin myös antibioottikuurilla ja se vaikutti huomattavasti, mutta antibiootin vaikutuksen hälvennyttyä näppylät tulivat takaisin. Myös riittävä yöuni saa ihmeitä aikaan!
    On ihanaa huomata, ettei ole ainoa ihminen iho-ongelmien kanssa :)
    Vähän aikaa sitten ihoani hoitaessa harmittelin lukuisia arpia poskissani, kunnes yhtäkkiä huomasin, että arvista oli muodostunut sydän poskeeni! Ei siinä muuta voinut kuin hymyillä. :) Rumastakin saa kaunista, eikä mikään ole mahdotonta ;)

    Terv. Jassu

    VastaaPoista
  74. Tää on ihana postaus. itselläni on oikeestaan ihan samanlainen ongelma ihon kanssa, että just otsassa melko paljon finnejä. Kun luin tän niin tää jotenkin lohdutti ja anto lisää voimaa kestää näitä finnejä. Kiitos! (: Ps. oot niin kaunis ja täst sun blogistas tuli yksi suosikeista kun onneks löysin tän ((:

    VastaaPoista
  75. löysin sun blogin ihan äsken mukaan lukien tän postauksen ja vaikka tää onkin kirjotettu jo ajat sitten niin ajattelin silti kommentoida jos tästä vaikka sattuis olemaan jotain apua:) eli siis ite oon kanssa ysiluokasta lähtien kärsiny aknesta ja huonokuntosesta ihosta ja nyt vasta sain tietää että kaikki johtukin hajusteallergiasta, ja mun "akne" olikin vaan aknen näköstä ihottumaa. hajusteettomien tuotteiden ja kortisonivoiteen kanssa mun iho lopulta parani. se ei vaan kestäny kemikaaleja :) ps. oot ihailtavan rohkee!

    VastaaPoista
  76. Ihana postaus, oon ihan samassa jamassa ihoni kans ja sulla on ihana asenne!! :)

    VastaaPoista
  77. heippa! löyty kans ihan sattumalta tää blogi tän postauksen kautta!:) musta on upeeta et voit noin rehellisesti kertoo tästä aiheesta ja olla peittelemättä mitään. vaikka niitä näppyi ois kuinka, se ei missään nimessä tarkota etteikö ihminen silti olisi kaunis. ihailen tota kun voit sanoo et sul on silti hyvä itsetunto! mullakin puhkesi stressin takia todella paha akne viime talvena. se tuli aivan yllättäen ja vaikutti itsetuntooni todella paljon, koska ikinä ennen mulla ei ole ollut paljoakaan näppyjä. siihen sitten sain antibioottikuurin ja sillä se hoitui pois, mutta tietenkin siinä meni aikaa. nyt jäljellä haaleita arpia poskissa, mutta ne siihen aikaisempaan verrattuna ei ole enää mitään. kiitos, tää postaus sai mut hymyilemään:)

    VastaaPoista
  78. Kun luin ton tekstin nii mulle tuli jotenki ihan sairaan hyvä olo, koska mulla on kans finnejä otsassa ja muuallaki ja oon itseasiassa hävenny niitä siitä asti ku niitä tuli ja oon parhaani mukaan yrittäny piilotella niitä. Sitte just tuntuu et on ainot jolla on huono iho, ku tuntuu et kaikki on sellasia täydellisiä ja niiden ihot on virheettömiä. Mutta kun luin tän nii ymmärsin ettei siin oikeestaa oo mitää hävettävää et on erillainen. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  79. Oi, oletpas todella upea ja rohkea nuori nainen! Ihan mieletöntä kuinka avoimesti kirjoitat, ja kuinka silti olet tyytyväinen itseesi. Ja syytä onkin, mielettömän positiivinen asenne, kauniit silmät ja mikä hymy! Olet oikeassa, hymy on yksi parhaimpia keinoja tehdä itsestään kaunis. :)
    Kaikkea hyvää elämääsi.
    Terkuin Liisa 41v (joka ei ollut yhtään noin rohkea ja hyvän itsetunnon omaava sun ikäisenä :)

    VastaaPoista
  80. Olet tosi kaunis, upea ja rohkea nuori nainen! Minä taas olen yli kolmekymppinen jolla on silloin tällöin näppyjä ja voin vain kadehtia asennettasi. Kun minulla on iho huonona, kuljen katse alaspäin ja hiukset naaman edessä. Kiitos tästä mahtavasta postauksesta, joka sai ajattelemaan :) Olen samaa mieltä tosten kanssa, sinussa on sisäistä kauneutta, joka saa kasvosi säteilemään! Älä välitä typeristä kommenteista, niistä tuli itsellekin paha mieli.

    VastaaPoista
  81. Suuret, suuret kiitokset teille kaikille aivan ihanista kommentteista! Olen lukenut kaikki huolellisesti läpi, mutta ajattelin vastata teille näin yhteisesti. Pahin aika ihon kunnon suhteen on onneksi ohi, mutta yhä edelleen saan aina välillä muistuttaa itseäni vain olemaan kärsivällinen, kun yhtäkkiä kasvoihin on ilmestynyt monta kipeää finniä. Silloin tämä jo aiemmin kirjoittamani teksti ja ennen kaikkea teidän kannustavat kommenttit auttavat paljon.
    Eläminen sellaisen ihon kanssa, joka reagoi herkästi stressiin, tietynlaiseen ruokaan tai muihin tämänkaltaisiin tekijöihin, ei aina tunnu helpolta, mutta tärkeintä on oppia hyväksymään itsensä ja ymmärtää, että niin omat läheisetkin tekevät - pitävät sinusta juuri sellaisena kuin olet. Kauneutta ei edusta pelkkä ulkokuori, vaan siihen kuuluu paljon muutakin :)

    VastaaPoista
  82. tosi hyvä ja rehellinen postaus. Itelle sain iho-ongelmiin paljon apua eteerisistä öljyistä :)

    VastaaPoista