sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Luovu lahjapaperista - tee kierrätyspaketti


Mitäpä jos tänä jouluna luopuisit lahjapaperista, ja sen sijaan käärisit joululahjat kierrätysmateriaaleihin? Kierrätyspaketti on sekä ympäristöystävällinen että persoonallinen vaihtoehto. Kierrätyspaketissa on mahdollista hyödyntää lähes mitä tahansa kierrätys- tai ylijäämämateriaalia. Kierrätyspaketit vähentävät joululta jäävän jätteen määrää, ja mikä parasta, ne voi käyttää uudelleen seuraavana jouluna. Kierrätyspaketin voit tehdä esimerkiksi vanhasta kauluspaidasta. Pääsin mukaan toteuttamaan L&T:n kierrätysjoulu-teemaista kampanjaa, ja ajattelin jakaa sivulle toteuttamani ohjeen myös teille täällä blogin puolella :)


KAULUSPAITAPAKETTI

Kauluspaitapaketin tekoon tarvitset vanhan kauluspaidan, jonkinlaisen nauhan koristeeksi, ompelukoneen sekä perusompeluvälineet: sakset, neuloja ja lankaa. Valitse kauluspaidan koko lahjan koon mukaan. Pienten lasten  kauluspaidasta tehtyyn pakettiin voit kääriä pienen lahjan, suurempi paketti syntyy puolestaan miesten kauluspaidasta.

1. Napita kauluspaidan napit kiinni ja käännä paita nurinperin. Ompelemisen helpottamiseksi kiinnitä paidan etu- ja takaosa yhteen muutamilla nuppineuloilla.


2. Ompele paita ''pussukaksi'' ompelukoneen suoralla ompeleella, yläkuvassa näkyvän katkoviivan mukaisesti.



3. Leikkaa ompeleen ulkopuolelle jäänyt kangas, eli hihat ja helman ylimääräinen kangas pois. Voit halutessasi huolitella reunan sik-sak-ompeleella. Voit  ommella myös pääntien kiinni, mikäli haluat.

4. Käännä paita takaisin oikein päin, ja kiinnitä nauha rusetille kauluksen ympärille.

PAKETTIKORTTI KAULUSPAITAPAKETTIIN 

Ompele kauluspaitapakettiin yksityiskohdaksi uudelleen käytettävä pakettikortti. Pakettikorttiin voi hyödyntää paidasta jääneitä jämäpaloja, kuten hihoja.



1. Leikkaa kaksi saman kokoista suorakulmiota. Palat kannattaa leikata hihojen suista, koska niissä kangas on kaksinkertaista, jolloin aukosta ei näy taustakankaan nurja puoli. Minimoi ompelutyö etsimällä vaatteesta valmiiksi huoliteltuja reunoja. Esimerkiksi näissä paloissa pystysuorat reunat olivat valmiiksi huolitellut, joten niihin ei tarvinnut tehdä sik-sak-ommelta.

2. Leikkaa toiseen suorakulmioon reikä.


3. Huolittele reiän reunat sik-sak-ompeleella.


4. Ompele suorakulmot yhteen ylä- ja alareunoistaan tiheällä sik-sak-ompeleella. Ompele oikea reuna umpeen suoralla ompeleella.



5. Koristele pakettikortti esimerkiksi paidan hihoissa olleilla napeilla ja kiinnitä pakettikorttiin kiinnitysnaru. Sujauta pakettikortin sisälle nimilappu. Kuten pakettikin, myös pakettikortti on uudelleen käytettävä. Kierrätyskartongista voi leikata uuden nimilapun, kun lahjan antaa seuraavalle.


Kierrätyspaketti on paitsi omaperäinen, myös saajalleen ikimuistoinen.


Tässä vielä muutamia ideoita erilaisiin kierrätyspaketteihin. Paketin voi tehdä esimerkiksi käytetystä paperikassista, jonka tuunaa kierrätyslehdistä leikatuilla, sisällöstä vinkkiä antavilla kuvilla. Trikootoppiin voi ommella pohjan, ja olkaimet kätevästi kietaista solmulle. Voit myös kääriä lahjan vaikkapa pirtsakkaan retrokankaaseen. Hyödynnä tilaisuutesi, mikäli kierrätyskeskuksessa tai kirpputorilla törmäät laatikkoon, josta saa ottaa rikkinäisiä tai muuten viallisia vaatteita ja kankaita ilmaiseksi. Yksityiskohtana paketissa voi hyödyntää ihan mitä vain kierrätysmateriaalia: vanhoja pakkausmateriaaleja, tilkkuja, muovinauhaa, heijastimia... Keräile kierrätyskeskuksien laareista kaikkea, mikä silmää miellyttää, ja anna mielikuvituksen lentää. Inspiroivia paketointihetkiä kierrätyksen parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti