lauantai 3. syyskuuta 2011

Ihanimmat kasvisruoat 2: Kesäkurpitsaveneet

Hei taas! Tässä näin lauantaipäivän iloksi päätin esitellä teille noiden muutaman kasvisruoan lisäksi vielä yhden, ohjeiden kera. Kyseessä on siis kesäkurpitsaveneet. Kokeilimme näitä ensimmäistä kertaa siskoni Veeran kanssa, ja täytyy kyllä sanoa, että olivat todella herkullisia!

Kesäkurpitsaveneitä voi täyttää lukuisilla eri täytteillä. Tässä kuitenkin ne raaka-aineet, joista syntyi täyte meidän keittiössämme.
Tarvitset: 
  • pieniä tai keskikokoisia kesäkurpitsoja
  • riisiä (keitettynä)
  • sipulia
  • porkkanaa (raasteena)
  • paprikaa
  • aurajuustoa
  • valkosipulia
  • yrttimaustetta
  • juustoa ''kuorrutukseksi''

Paloittelimme kesäkurpitsat näin. Yhdestä kesäkurpitsasta tulee siis neljä venettä.
Kaavimme kurpitsaa lusikalla niin, että niihin jäi kolo täytteelle. Mamma hyödynsi kaavitut kurpitsan ''jämät'' tekemässään kasvissosekeitossa.
Pilkoimme paprikan ja sipulit..
Kuullotimme ne pannulla..
Paistoimme myös veneitä hetken aikaa pannulla voissa, miedolla lämmöllä.
Ja tässä veneet pellillä..
Sitten täytimme ja maustoimme veneet. Huomasimme, että keitimme vähän liikaa riisiä. Esimerkiksi nyt, kun meillä tuli 12 venettä, olisi hyvin riittänyt keittää vain 1,5-2dl riisiä.
Kolmesta pienestä/keskikokoisesta kesäkurpitsaveneestä saa reilu kymmenen venettä.
Tässä veneet täytettyinä, ennen uuniin menoa. Laitoimme uunin noin 180 asteelle, ja paistoimme niin kauan, että juusto oli sulanut hyvin, (15-20 min).
Ja tässä veneet valmiina. Veneistä tuli todella hyviä! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan :)

13 kommenttia:

  1. ihana vinkki..sain työkaverilta kurpitsoja ja en oikein tiedä mitä niistä tekisin..joka ikinen syksy joku niitä antaa ja olen ainoastaan krillaillut niitä tai pilkonnut paistin perunoiden sekaan...nyt odotan uunista kurpitsa veneitäni ja vesi herahtaa jo kielelle...kiitos vinkistä..nyt minäkin alan pitää kurpitsoista,muutakin kuin koristeena!

    VastaaPoista
  2. Oi ihanan näköisiä, pitää varmaan itsekkin tehä joku päivä ;) Kiitos!

    VastaaPoista
  3. äiti on kasvissyöjä, pitäis varmaan tehä sille noita joskus:)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Tosi kiva jos tykkäsit :)) Hyviä kokkaushetkiä! (:
    SINI: Hih hih :)
    Sanni: Niimpä, nää on kyllä ihania (:

    VastaaPoista
  5. näyttääpäs tosi hyviltä:P

    VastaaPoista
  6. sun ja veeran blogissa on kyllä ihania ruokavinkkejä, täytyy varmaa tätäki kokeilla joskus! (--: Uusi ulkoasu on myös kiva, millä ohjelmalla kirjoitit tuon tekstin vai onko se bloggerin oma?

    VastaaPoista
  7. oi miten ihanan näkösiä ja oli varmaan tosi hyviäkin :) täytyypä ottaa tää ohje ihan talteeen :)

    VastaaPoista
  8. ooi miten hyvännäkösiä ! :)

    http://jennynbloggaus.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Essi: Kiitos :))
    Anonyymi: Kiitos myös Veeran puolesta :)) Kirjoitin otsikon Picasalla, tosin tuo Lempi-kohta on tehty niin, että jokainen kirjain on eri fonttia :D juttuja- teksti on suoraan valmis fontti.
    Anna: Kiitos, juu olihan ne hyviä ;D
    jjenny: Kiitos :)!

    VastaaPoista
  10. Mun tekis mieli tehdä samantapaisia jostain leivistä :D mut leipiä on vaikeampi kaivaa ja täyttää ;D

    VastaaPoista
  11. mun oli ihan pakko kokeilla noita ku näytti nniiiin maukkailta :D parempia oli mitä kuvittelin :)

    VastaaPoista
  12. Minka: Nii no voishan sellaista kokeilla! :)
    olivia: Hihi, hyvä jos onnistu ;)

    VastaaPoista
  13. ÄÄ. ihana idea. laitan korvan taakse! :)

    VastaaPoista